31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Onpa ollut hiljainen kuukausi blogin puolella! Tämä on ensimmäinen postaukseni sitten marraskuun lopun. Olen neulonut muutamaa isoa työtä koko kuukauden, joista toinen valmistui pari päivää sitten ja toinen on vielä kesken. Kovin paljon esiteltävää ei siis ole ollut. Muutama joululahjakin tuli tehtyä, mutta ne olivat niin pieniä tai sitten jo useamman kerran täällä esiteltyjä malleja, että ovat jääneet esittelemättä.

Teidän piti eilen saada kirjoitus Satakieli-joulukalenterineulonnasta, mutta täällä satoi vettä koko päivän, eikä kuvien otosta tullut mitään. Huomenna sitten. Sen sijaan saattekin nyt koosteen tästä kuluneesta vuodesta. Haikailin 2015 koosteessani langankulutus- ja projektimäärätilastojen perään ja tänä vuonna onnistuinkin sellaista listaa pitämään. Voi olla, että joku pieni projekti sieltä on unohtunut, mutta lähes kaiken pitäisi olla mukana.

Tänä vuonna sain valmiiksi 26 neuletyötä, joihin kului yhteensä 1991 grammaa lankaa, eli lähes kaksi kiloa. Vähiten töitä valmistui loppukesästä, jolloin olimme reissussa. Heinäelokuussa valmistuneita töitä oli vain kaksi pientä, yhteispainoltaan reilut 100 g. Eniten valmistuneita oli kesäkuussa, yhteensä 300 g verran.

Lankaa ostin viime vuonna yhteensä 2 kiloa ja 250 grammaa. Kovin suurta eroa ei siis ollut langankulutuksen ja ostojen välillä. Ottaen huomioon, että tänä vuonna kävin neulefestareilla, Kanadan lankamarkkinoilla sekä käsityömessuilla, jäi varastonkartutus hyvinkin maltilliseksi. Se oli tarkoituskin. Koko vuoden oli tarkoitus ostaa lankaa vain tarpeeseen ja neuloa se heti pois, poislukien nämä kolme isompaa tapahtumaa.

Mitä minä sitten viime vuonna neuloin?

Viidet sukat aikuisten koossa, sekä yhdet tossut. Lempparisukkani olivat nämä Tough Sockista neulotut Charlotta toinen sukat. Lasten koossa sukkia neuloin vain kahdet.


Lapasia neuloin aikuisille kolmet, sekä yhdet sormikkaat. Taaperolle neuloin muutamat lapaset. Näistä ei taida juuri kuvia ollakaan. Jostain syystä on tainnut kaikki jäädä raportoimatta. 

Pipoja neuloin yhden aikuisten koossa, sekä yhden lastenkoossa. Piposta löytyy juttua täältä.

Huiveja neuloin neljä, sekä niiden lisäksi taaperolle yhden pienen Baktuksen. 


Lempparihuivini tänä vuonna oli ehdottomasti Waiting for Rain. En ole ainut, sillä huivilla on ravelryssä melkoinen määrä projekteja tässä vaiheessa. Omani neuloin Ilmattaresta ja lisää juttua siitä löytyy täältä.


Toinen uusi tuttavuus tänä vuonna oli Boo Knits. Huiveja olin aiemmin ihaillutkin, mutta nyt vasta neuloin yhden heidän malleistaan. Täällä siitä lisää. 

Neuloin tänä vuonna itselleni yhden neulepaidan. Tavoitteena ensi vuodelle onkin neuloa edes kaksi. Paidasta tuli todella kiva. Siitä löytyy lisää juttua täältä


Lastenneuleita tuli tänä vuonna tehtyä yksi villahaalari, taaperolle yksi paita, sekä yksi villahaalari ilman hihoja. Potkuhousutko ne sitten ovat... Yksi taaperon paita jäi puolikasta hihaa vaille valmiiksi. Paidasta juttua täällä. Ohje on Klompelompe kirjasta, johon ihastuin tänä vuonna. 


Näiden lisäksi tuli neulottua joitakin pikkutöitä, kuten rättejä, sekä virkattua muutama turvalonkero. 

Suurin projekti tänä vuonna oli kuitenkin kutomisen opettelu. Kesällä opettelin kavereideni kanssa myös loimen laiton. Kantoliinoja kudoinkin tänä vuonna yhteensä neljä, joista juttua täällä, täällä, täällä ja täällä. Ehdottomasti lempparikudontatyö oli kuitenkin pieni vauvanpeitto, jonka kudoin loppukesästä. Siitä löytyy lisätietoja täältä. 


Neuletilastoja katsoessani tuntui, että käsitöiden teko on jäänyt tänä vuonna aika vähälle, mutta kun rupesin miettimään kuinka paljon tunteja käytin kutomiseen, tajusin, että on niitä sittenkin tullut tehtyä aika paljon. Kutomisinnostus ei ole vielä laantunut, päinvastoin, joten vastaavia projekteja näkyy varmasti ensivuonnakin. Alkuvuodelle onkin yksi kudontaprojekti suunnitteilla, sisältäen käsinvärjättyä silkkiä. Kudontajutut näyttävät myös kiinnostavan lukijoita, sillä tähän mennessä suosituin postaukseni on tämä kudontapostaukseni, jossa kerron Tuulen Tyttärestä kudotusta liinastani. 

Ensi vuonna haluan kutoa lisää, neuloa toivottavasti enemmän sukkia ja paitoja, kokeilla uusia ohjeita ja kehittää käsialaani tiukempaan suuntaan. 

Kiitos teille lukijoille kuluneestä vuodesta ja roppakaupalla onnea sekä käsityöaikaa ensi vuodelle!