Eipä ole vähään aikaan ollut mitään valmista esiteltävää, kun olen yhden huivin parissa viettänyt jo monta iltaa. Itse huivi tuntui valmistuvan nopeasti, mutta tämä päättely kestää... ja kestää. Picot bind off ja silmukoita on monta sataa, no ehkä tämä joskus loppuu ja pääsen huivin täällä esittelemään.
Nyt esittelyssä kuitenkin pingviini, jonka ompelin ja hoksasin, että tarvitsen harjoitusta käsinompelussa. Siinä onkin syy miksi en usein näitä pehmoleluja tee. Osa paloista pitää kuitenkin sulkea käsin ompelemalla, eikä jälki koskaan ole niin siistiä kuin toivoisin. No, harjoitusta harjoitusta. Tämä pingviini lähtee lahjaksi, jos päätän, että sen kehtaa antaa. Vähän harmittaa antaa sellaisia "vähän sinnepäin" käsitöitä, lahjojen kun soisi aina olevan ihan priimaa. No, eiköhän tästä lapsille jotain iloa ole, vaikka ulkonäkö ei niin täydellinen olisikaan.
Pingviini on tehty äärettömän tarkalla ohjeella, joku löytyy englanninkielisenä ja ilmaisena täältä. Tämä versio on ommeltu kantoliinakankaista. Pingviini olisi toki pitänyt kuvata ulkona lumihangessa, mutta niiden puutteessa tyydytään nyt sisäkuviin.
Jospa seuraava käsityö olisi taas sitten sellainen, johon voi olla oikeasti tyytyväinen. Tuntuu, että viime aikoina on useampi työ ollut vähän mitä sattuu...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!