15. toukokuuta 2015

Tästä se alkaa, katsotaan kauanko innostus kestää.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt oman blogin perustamista. Lähinnä haluan tallentaa itseäni varten muistiin ompelu- ja neuletyöt, joita tulee tehtyä vaihtelevalla tahdilla. Neulomaan opettelin ystäväni avustuksella vajaa kolme vuotta sitten. Alkuun innostus oli kova, mutta silti aika monta paritonta sukkaa yhä odottelee kaveriaan, kun motivaatio ei sitten riittänytkään toisen samanlaisen tekemiseen. Ongelmana oli lähinnä se, että halusin kokeilla kaikkea. Kun yhden palmikkovartisen sukan oli saanut valmiiksi, innostus oli jo hypähtänyt johonkin toiseen kohteeseen. Kehitystä on näiden vuosien aikana selvästi tapahtunut, sain nimittäin juuri valmiiksi Cookie A:n suunnitteleman sukkaPARIN. Niistä kuvaa myöhemmin.

Ompeleminen tuli kuvioihin joskus myöhemmin. Asenteeni tätä harrastusta kohtaan on hyvin suurpiirteinen, niin kuin elämää ylipäätään. Opettajana toimi sama ystävä, joka minut neulomaankin opetti. Hänen avullaan ompelin ensin itselleni muutaman yksinkertaisen tunikan/mekon. Halu taidon opettelemiseen kasvoi suureksi, kun tulin raskaaksi ja vauvalle oli niin hauskaa tehdä kaikkea itse. Vauvanvaatteisiin kun menee niin minimaalisen vähän kangastakin.

Nyt tässä sitten odotellaan viikolla 41+4 josko se vauva saapuisi niin pääsisi käyttämään kaikkea tehtyä. Niistäkin pikkuhiljaa kuvia kunhan malli saapuu maailmaan. Alla kuva vauvan tulevasta kaverijoukosta, joka jo odottelee häntä malttamattomana pinnasängyssä. Norsu on tehty Marimekon Hauki-kankaan jämäpaloista, pöllö muista satunnaisista jämätilkuista. Sienihelistimet on tehty 2014 vuoden Tampereen käsityömessuilta voittamastani Paapiin TSI-paketista. Sisällä niissä on vanua, kinder munan kotelo ja siellä sisällä muutama pieni kulkunen.

Tervetuloa seuraamaan, jos joku tänne eksyy!

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa bloggaajaksi, tyylikkään näköinen tämä blogisi!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Ja kiitos samoin ;)

    VastaaPoista
  3. Minä eksyin tänne blogiin ja hyvältä täällä näyttää! :) Minäkin olen vasta ryhtynyt blogia pitämään, kannustaa mukavasti tekemään aloitetut käsityöt loppuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta :) Kiitos! Pitääkin kurkata sunkin blogia.

      Poista

Kiitos kommentistasi!