2. syyskuuta 2015

Jouluverhosta laukku

Kävimme jokin aika sitten siskoni luona kylässä ja hän tyhjensi kaapeistaan kaikkea itselleen turhaa, mutta meille käyttökelpoista. Pinoon päätyi muun muassa paljon Marimekon kankaita, jotka otin mielelläni vastaan. Siskoni oli ostanut Marimekon Raanu kangasta, josta piti tulla hänelle jouluverho. Sen sijaan se päätyikin minulle.

Innostuin eilen tutkimaan pinterestistä kaikenlaisia erilaisia ompeluprojekteja ja innostuin pikkulaukun ompelemisesta. Olen vauvan syntymän jälkeen kaivannut hoitorepun seuraksi pientä laukkua, jossa voisin kuljettaa omat tavarani. Päätin tehdä sellaisen itse, kun ei kaupoista kerran tunnu löytyvän sopivaa.

Kankaaksi valikoitui tämä raanu, koska inspiraation iskiessä projektihan pitää toki aloittaa heti. Eilen illalla rupesin 11 aikaan hommiin, eikä kotoa löytyvät vetoketjut sopineet mihinkään muuhun varastokankaaseeni. Alunperin olisin halunnut tehdä laukun keltavalkoraitaisesta marimekon puuvillasta, mutta siihen ei löytynyt sopivaa vetskaria ja loppujenlopuksi parempi näin. Tästä tuli nimittäin heti ihan lemppari! Muutenkin matskut oli vähän mitä sattuu, tukikangasta ei ollut niin laitoin vuoren ja päällisen väliin vahakangasta jämäkkyyttä tuomaan. Pitääpä se siinä samalla sitten veden ulkona, jos laukku pääsee kastumaan.

Laukkuun katsoin ensin ohjetta täältä, mutta loppujen lopuksi en ohjetta käyttänytkään vaan tein oman pääni mukaan. Ensi kerralla voisin kirjoittaa jonkunnäköisen ohjeen tähän, luulen nimittäin, että näitä tulee tehtyä vielä ainakin yksi. Todella yksinkertainenhan tämä on, mutta itse olen ainakin sen verran tumpelo vielä ompelutouhuissa, että kaipaan yksinkertaisiinkiin asioihin ohjeen.

Vielä kun löydän tähän laukkuun kirpparilta ohuen nahkavyön hihnaksi, on se täydellinen.











2 kommenttia:

  1. Täähän onkin tosi hyvä idea miten käyttää jämäkankaita pois :) Minulla olisikin tarvetta uudelle laukulle. Kiitti vinkistä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!