28. marraskuuta 2016

Luotto-ohje

Sukkia varten haluaisin pinon sellaisia ohjeita, joiden tietäisin toimivan omalle järkyttävän löysälle käsialalleni ja joissa muutenkin olisi kaikki kohdillaan. Sukkamakuni on aika nirso, sillä sukat ovat minulle sellaista "helppoa ja rentoa" neulottavaa. Haluan, että mallissa on jotain kiinnostavaa, mutta kaaviota en halua tuijottaa. Toki joskus poikkeuksiakin saa ja pitää olla. Tämä ohje on juuri sellainen. Helppo ja nopea neuloa, ja lopputulos on kiva ja jalkaan hyvin istuva. Kaavion oppii nopeasti ulkoa, välillä vain kurkkaan, että missä kohdassa nyt olinkaan menossa.

Viimeksi neuleillassa ollessani tajusin, kuinka löysä minun käsialani oikeasti onkaan. Nyt aionkin ruveta tekemään töitä sen eteen, että se vähän tiukentuisi. Kohta on nimittäin se ongelma, etten voi neuloa fingeringille tarkoitettuja sukkaohjeita, sillä niin pieniä puikkoja ei ole saatavilla, että lopputuloksena olisi sopivat sukat minun jalkaani. Neulojatoverilta sain vinkin kiertää langan kerran etusormeni ympärille, pitää siis laittaa se kohta testiin. Jos teillä tulee mieleen muita vinkkejä, kertokaa ihmeessä!

Lanka näissä sukissa on käsinvärjäämääni Dropsin Fabelia. Alkuperäinen väri oli sellainen vaalea beige, ja värjäsin nämä Kool Aideilla. Mandarin-tangerine ja orange olivat muistaakseni ne jauhepussien maut, joilla nämä värjäsin. Pitää varmaan värjätä vähän lisää, sillä näistä tuli ihan minun väriset, mutta ovat menossa lahjaksi.

Tässä muuten vielä linkki aiempiin Melisandre sukkiini. Jostain syystä tuosta aiemmasta parista tuli paljon siistimpi, ehkä siksi, ettei sen ollut tarkoitus mennä lahjaksi...


Malli: Melisandre
Lanka: Värjätty Drops Fabel
Puikot: 2 mm


Mallia muutin omalle käsialalleni sopivaksi sen verran, että jätin mallikerran reunasta yhden nurjan silmukan pois, ja samoin sitten toiselta puikolta kaksi silmukkaa pois. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!