21. tammikuuta 2018

Yksisarvinen


Harvoin hyppään mukaan trendijuttuihin, sillä kaikkia ohjeita on muutenkin jo niin paljon jonossa, eivätkä toki kaikki trendijutut, tai edes suurin osa, innosta. Tämä tosin oli sellainen, etten voinut sitä vastustaa. Nämä älyttömän söpöt lapaset bongasin jostain facebookin neulontaryhmästä. Alkuperäistä idean keksijää en pikagooglauksella löytänyt, kertokaa ihmeessä jos sen tiedätte! Näkemäni lapaset oli neulottu lapsen koossa ja harja oli jätetty avonaiseksi. Itse halusin neuloa nämä aikuisen koossa, sillä miksipä ei. Harjan letitin, jotta se olisi käytännöllisempi. 

Kirjava lanka on itsevärjäämääni Dropsin Fabelia kaksinkertaisena. Harjassa on tätä samaa lankaa, sekä muita värjäämiäni Fabelin jämiä. Harjan tein ottamalla kuusi lankaa samaan nippuun ja vetämällä sen keskikohdan virkkuukoukulla silmukan läpi, sitten hännät lenkin läpi ja kiristys. Yhdestä nipusta letitin kaksi lettiä. Näitä oli niin hauska tehdä, että nyt on neulontainnostus vähän hukassa, kun projektina on miehen neuletakki ja siinä sata kilometriä sileää neulottavana. Pitää etsiä joku uusi hauska väliprojekti Sukka-Finlandian seuraavaa etappia odotellessa. 



Lanka: Drops Karisma ja Drops Fabel
Puikot: 3 ja 3.5 mm




5 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!