Hyppy taaksepäin

Joskus neulojan urani alkuaikoina päätin, että villapaita on neulottava. Taitoa ei tainnut siinä vaiheessa vielä perussukkaa enempää olla, pitkäjänteisyyttä vielä vähemmän. Luulen, että lähipiirissäkin oli hieman epäilyjä. "Ai että neuletakki, sulle itselle?"

Tätä takkia ennen minulla oli ei-niin-lupaava kokeilu taustalla. Vauvan neuletakki (tai kaksi) jotka yhä edelleen ovat keskeneräisinä jonkun laatikon pohjalla. En tiedä miksi niitä säilön, sillä kumpaakaan en varmasti tule ikinä neulomaan loppuun asti. Molemmissa on lanka täysin pielessä, toisessa supermuovinen sukkalanka ja toisessa ohut ja pörröinen alpakkalanka, joka ei täsmää ohjeen lankaan vaikka mitä tekisi. No, tekemällä oppii. Näiden epäonnistuneiden yritysten jälkeen päätin, että nyt muuten tämä valmistuu, piste.

Malli: Dropsin joku takkimalli

Lanka: Drops Alpaca kaksinkertaisena

Puikot: Ohjeen mukaiset (kai, taisin omistaa tasan yhdet pyöröpuikot joten voi olla että tuli tehtyä millä sattuu...) 

Ja valmiiksihan se tuli. Yllättävän nopeasti vielä. Siinä auttoivat helppo malli ja kaksinkertainen lanka. Voi sitä ylpeyden määrää, kun sai itse tehdyn neuleen päälleen. 

Näin jälkikäteen ajateltuna en ole tätä takkia kovinkaan usein käyttänyt. Hihat eivät ole ihan makuuni ja huolimattomasti yhdisteltyjen palojen saumat vähän irvistävät, mutta rakas se on silti. Se on muistutus siitä, että aika paljon saa aikaiseksi kun vain tarpeeksi haluaa. Oikeastaan tästä tulee mieleen Sudranan kirjoittama teksti ärsyttävistä kommenteista joita neuloja saa. "Toiset ne vain osaa", oli yksi näistä. Tämä neuletakki muistuttaa siitä, että ei, ei ne osaa, vaan ne tekee silti ja jos ei osaa, ne opettelee.

Ilmeisesti tähän takkiin tuli käytettyä koko tahdonvoiman varastoni, sillä se on edelleen ainut valmistunut aikuisten neuletakkini, vaikka sen valmistumisesta on aikaa jo vuosia. No, seuraavasta puuttuu vain hiha ja lasten neuleita on tullut tehtyä useita.

Lumimaisemassa oli hyvä tehdä hyppy taaksepäin ja kuvata tämä villapaita, joka on virheistään huolimatta yksi mukavimmista valmistuneista töistäni.

Marraskuun vakioasuste - puuvillainen pitsimekko

Kesällä saimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen kummilapsen, pienen tytön. Koskaan en ole mekkoa neulonut, joten pitihän se nyt tehdä, kun oli näin hyvä syy. Kooksi valitsin saman tien ison, muistaakseni 6 kk ikäiselle tarkoitetun, koska arvasin etten tätä ihan viikossa neulo.

Olin juuri muutamaa päivää aiemmin lukenut jonkun blogista tarinan siitä, miten hän oli joutunut purkamaan pitkälle ehtineen pitsitopin koska neule oli mennyt alussa kierteelle. Naurahdin itsekseni, että miten noin voi muka tapahtua. No, eipä se sitten kovin kummoisia taitoja vaatinutkaan... Kyllä harmitti, kun jouduin purkamaan pitkän pätkän muutenkin aika yksitoikkoista helmaa. No, ainakin tuli mallineule tutuksi.

Lopputulos on aika kiva ja uskon, että malli menee vauvalle pitkään. Hyvä niin, koska luulen tämän olevan käyttökelpoisempi kunhan tyttö alkaa kävelemään.

Marraskuu ei taida olla parasta aikaa puuvillaisen mekon käyttöön. Onneksi mekko matkaa meren toiselle puolelle, jossa mekkokelit tulevat nopeammin kuin täällä. Marraskuu ei ole parasta aikaa myöskään valokuvaamiseen... Mies tuli apuun, kun tuskailin, ettei tämä blogiin päädy kun kerran kuvat ovat niin karmeita. Hän sitten onneksi sai esittelykelpoisia kuvia otettua.

Malli: Jostain Modan numerosta

Lanka: BC Garnin Alba

Puikot: Ei kyllä mitään mielikuvaa

Kiva mekko, mutta kylläpä alkoi tulla ikävä villaa tämän loppuvaiheessa. 

Huh, onneksi marraskuu on vain kerran vuodessa. 

Ehkä joskus taas on valoisaa.

Messuilla, totta kai!

Kun ystäväni viime sunnuntaina kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan messuille, innostuin vain ajatuksen tasolla. Takana oli nimittäin kahdenkymmenen tunnin matkustaminen Italiasta kotiin. Lupasin innostua muutaman päivän päästä, ja niin teinkin. Onneksi innostuin, sillä päivä oli huippu mukava! Kahden vauvan mukana olo etukäteen vähän mietitytti, mutta ihan turhaan. Lapset olivat vain innoissaan messujen vilinässä. Design muotinäytös, jonka alkua seurasimme, sai aikaan reissun innostuneimmat ilmeet ja hymyt.

Oli ihana jutella tekijöiden itsensä kanssa heidän tuotteistaan. Messuilla sai varmasti vastauksen siihen missä ja miten jokin kangas tai vaate tuotetaan, mitä uusia suunnitelmia yrittäjillä on ja niin edelleen. Täytyy sanoa, että yllätyin siitä, miten paljon kaikkea upeaa Suomessa tehdäänkään! Mielenkiintoisia yrittäjiä on paljon. Arvostan suuresti sitä, että yrittäjät haluavat suunnitella ja valmistaa tuotteensa täällä Suomessa. Ei se varmasti helppoa ole, mutta toivotaan, että asiakkaat tekevät siitä kannattavaa. Itse ainakin mielelläni tuen kotimaista.

Parasta antia messuilla olivat lopulta ihmiset, niin monen mukavan tyypin kanssa pääsimme juttusille. Jotain tuli toki ostettuakin. Ja inspiraatiota sai taas hurjasti. Ensi vuonna sitten uudelleen!

Kaino, jonka näytteillä olevaan tunikaan ihastuin. 

Ihanaa hahtuvalankaa, en tosin muista ketä näitä myi.

Paapiin kankaita.

Käpysen villaneuloksia. 

Åsa Broo.

Titityyn paikalla oli pakko käydä, vaikka ostokset päätin tehdä vasta Jyväskylässä. 

Väkeä oli paljon! 

Viljamin Puoti ja symppis panda!

Mukava, jonka vaatteet todella olivat super mukavia! Kauppa heillä sijaitsi muistaakseni Tampereella, pitää käydä joskus. 

Super tumma kuva mukavan kauniista mekosta. 

Handun sukkalankoja ihastelin Lentävän Lapasen kojulla, harmittavasti osuin sinne niin myöhään, että ostokset jäi budjetin loppumisen vuoksi tekemättä. Pitää kai tilata verkkokaupasta, sen verran kivoja nämä oli! 

Kauneven / Vanja Sean / Murun pisteellä oli kauniita neuleasusteita.

Tarttuvan kojulle osuimme niin myöhään, että vauvat eivät enää jaksaneet kauaa olla paikoillaan. Mutta kivan näköisiä asioita siellä oli! 

Pitkän päivän jälkeen piti tietenkin mennä syömään. Bar Burrito, Tampereen keskusta.

Ruoka oli hyvää. 

Ostoksia ei tullut tänä vuonna tehtyä hurjaa määrää, mutta sitäkin kivempia asioita tarttui mukaan. Viimein sain Cookie A:n sukkakirjan. Lisäksi ostin vauvalle Johanna K:n kaulurin. Johanna K:n pisteestä ei ole näköjään kuvaa, sen verran innokkaasti taisin tarjontaa tutkia. Paapiin ja Käpysen pisteeltä ostin ihanan pehmeää merinovillaneulosta, taisi olla Paapiin kangasta. Siitä tulee itselleni mekko. Kerän pisteellä hoksasin, etten ole ostanut vielä yhtään lankaa. Pitihän se puute siis paikata. 

Sellaiset messut tänä vuonna. 

Lomamekot

Keväällä mieheni oli käynyt Marimekossa etsimässä minulle mekkokangasta synttärilahjaksi. Heidän puuvillansa ei kuulemma sovellu vaateompeluun, sanoi myyjä. Ei se ehkä parasta olekkaan, mutta kauniin mekon siitä kuitenkin sai, kun mies oli itsepäinen ja osti kangasta myyjän epäilyistä huolimatta.

Mekon tein alunperin vauvamme ristiäisiä varten, mutta kovassa käytössä se oli myös Italian lomallamme, josta nämä kuvatkin ovat. Ihana oli kuvata, kun valoa oli riittävästi! Mies nämä kuvat tosin otti, en minä.

Mekon malli on maailman yksinkertaisin, aikalailla tasapaksu suorakaide, jossa on edessä napit imetyksen mahdollistamiseksi. Muotoa mekkoon tuo vyö. 

Tämä toinen mekko on myös Marimekon kankaasta, alelöydöstä. Muistaakseni 18 euroa siitä maksoin, ei paha hinta mieluisasta mekosta. Malli on tässä myös hyvin yksinkertainen, hihaton perusmekko, jossa myös kaksi nappia edessä. Ihanan käteviä imetysmekkoja. Reissussa tuli kannettua vauvaa paljon kantorepussa, ja mikäs sen helpompaa kuin avata napit ja imettää, ei tarvinnut edes pysähtyä. 

Kaavaa ei tähän mekkoon ole, vaikka olen näitä samantyyppisiä tehnyt jo varmaan kahdeksan. Ehkä juuri siksi. Seuraavaksi voisi tehdä jotain ihan oikeilla kaavoilla. Ja ehkä jopa oikeasta vaatekankaasta, eihän se haittaisi vaikka mekko laskeutuisi vähän paremmin... 

Nyt minulla on näitä Marimekon kankaista ommeltuja imetysmekkoja jo kolme, sen luulisi riittävän. Ensimmäinen mekko löytyy täältä.

Ihana Italia

Olen itse sellainen, että muiden käsityöbloggaajien tehdessä postauksia lomamatkoistaan, en yleensä niitä lue. Toisaalta juuri siitä syystä aion itsekin tehdä sellaisen. Uskon nimittäin, että ne joita ei kiinnosta, voivat jättää lukematta ja keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Kirjoitan tätä blogia kuitenkin pääasiassa itseäni varten, joten haluan tallentaa tänne muistiin itselleni tärkeitä asioita. Pääasiassa keskityn kuitenkin käsitöihin, vain silloin tällöin harhaudun muihin aiheisiin, kun on tarpeeksi hyvä syy. Nyt on.

Niin kuin neulojat yleensä, pidän syksystä. Tämä syksy onkin ollut ihanan aurinkoinen, mutta päättelimme, että Suomen marraskuu ei petä. Silloin on kyllä pimeää ja märkää. Siksipä varasimme reissun kaveripariskuntamme kanssa. Meillä on jo kauan ollut haaveena matkustaa Italiaan, lähinnä maistelemaan Italialaisen keittiön antimia. Kaverimme (ja meidän muidenkin) ollessa intohimoinen pitsan ystävä, päätimme suunnata Napoliin. Vuokrasimme talon Napolin läheltä, Vesuviuksen rinteeltä. Lähikylä oli Torre Del Greco, jota ei kuulemma matkaoppaissa mainita.  Hyvä vaan, että ei mainita, ei nimittäin paljon tarvinnut turisteja väistellä. Ihana pikku kylä josta löytyi kaikki tarvittava. Kauppa, josta tiskiltä tuli ostettua aika monta kimpaletta parmesaania, perheravintola jonka omistajamies ei meinannut saada tarpeekseen meidän vauvasta, jätskipaikka ja lukemattomia pitsapaikkoja.

Meidän talon uima-allas. Vesi oli liian kylmää uimiseen, mutta altaalla tuli istuttua ja otettua aurinkoa. Näkymä altaalta oli Napolin kaupungin suuntaan. 

Kaupungin valot yöllä. 

Maisema iltapalapöydästämme. Kyllä tällaista maisemaa katselisi useamminkin. 

Napolin lahti. 

Talon valinta ratkesi, kun kuulimme siellä olevan puilla lämmitettävä pitsauuni. Talon vuokraaja oli nainen, joka asui omassa talossaan samoilla tiluksilla. Hän tuli eräänä iltana opastamaan meitä pitsanteossa. 

Pitsalapion käyttö vaati hieman harjoitusta, mutta siellä se paistuu. Myönnettäköön, että omatekemä pitsa ei yltänyt samalle tasolle paikallisen kanssa. 

Vesuviuksesta tuli napattua pikakuva viimeisenä päivänä. Reissun viimeinen kuva, kun sen jälkeen näytölle ilmestyi "lataa akku". Hyvä vain, Fiumicinon (Rooma) lentokentällä ei ollut mitään kuvaamisen arvoista. 

Maailman kuuluisimpiin lukeutuva pitsapaikka, da Michele, Napolissa. 

Olihan se hyvää. Kuuluisaa pitsaa, viisi euroa kappale, ei paha. Jono ulkona oli pitkä, mutta me jotenkin vahingossa onnistuimme tilaamaan pitsat take awayna, joten saimme ne todella nopeasti. 

Pompeiji. 

Pompeiji oli kyllä kaunis paikka. 

Parkkipaikalla Pompeijissa kasvoi appelsiineja. Harmi kun olivat raakoja. 

La Pizzaccia, ravintola jossa tilasimme antipastia, ajatuksena jatkaa sitten pääruokiin. Ei tarvinnut, sillä pöytään kannettiin muistaakseni ainakin kahdeksan lautasellista herkkuja. Ihana paikka, Torre Del Grecon ykköseksi rankattu, eikä ihme. Palvelu oli todella hyvää ja tunnelma ihanan rento. 

Yhtenä päivänä ajelimme Amalfin rannikkoa pitkin. Yksi kauneimmista paikoista missä olen koskaan ollut. Tämä kuva Maiorin kylästä. 

Tämä reissu oli pieni pintaraapaisu Italialaiseen kulttuuriin, jonka parasta antia oli suuri halu lähteä pian uudestaan. 

Syksyn lehtiä

Joskus tässä syksyllä Toivolan Vanhalla Pihalla oli lammaspäivät. Siellä myymässä oli Piiku - ihanien hahtuvalankakiekkojensa kanssa. Yleensä meille kannan lankaa lähinnä minä, tällä kertaa oli miehen vuoro ihastua. Kotiin lähti kaksi kiekkoa, toinen liukuvärjätty punasävyinen ja toinen tasavärisempi tummankeltainen. Piikulla oli sopivasti mukana malli huovutetusta lapasesta ja mies päätti, että sellaiset on saatava. Pitihän sitä sitten tehdä.

Aikaahan näiden neulomiseen ei mene kuin hetki. Tosin loppujen lopuksi koko projektissa meni aikaa, kun kelit olivat niin lämpimät ja muita projekteja oli niin paljon. Mutta valmiiksi nämä oli nyt saatava, sillä halusin ehdottomasti kuvata ruskanväriset lapasemme syksyn lehtien kanssa. Nyt ollaan sitten niin samiksia, ennestään oli jo samanlaiset tennarit, nyt sitten lapasetkin. Ei sentään mätsääviä tuulipukuja, ainakaan vielä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun huovutin koneessa ja opin ainakin seuraavat asiat. Koneella huovuttaminen on sata kertaa mukavampaa kuin pistellä neulalla hahtuvapalleroita, lopputuloskin on kauniimpi. (Tosin voihan siinä pistelyssä olla jotain terapeuttista) Meidän kone huovuttaa aika tiiviisti - seuraavalla kerralla teen vähän isommat. Viimeisimpänä sen, että lapaset eivät huovu koneessa kiinni toisiinsa, niin kuin pelkäsin.

Malli: Piikun peruslapanen

Lanka: Piikun hahtuvalanka

Puikot: 6 mm 

Ihana ihana syksy!