1. tammikuuta 2020

Vuosikatsaus 2019

Vuoden ensimmäisenä päivänä on hyvä kerrata vähän edellistä vuotta. Samanlaisen vuosikatsauksen olen tehnyt jo neljä kertaa aiemmin, ja ne löytyvät linkkien takaa: 2018, 2017, 2016, 2015

Vuonna 2019 puikoiltani putosi 23 neuletyötä, joihin kului 2,56 kg lankaa. Tähän tosin voisi vielä yhden paidan, joka on toista hihaa varten valmis. Valmistuneita töitä ja kulutettua lankaa on hieman vähemmän kuin 2018, jolloin lankaa kului 2,9 kg ja valmistuneita töitä oli 28. Tuottoisin neulevuosi on ollut 2017, jolloin lankaa kului yli kolme kiloa. Viime vuoden pienempää saldoa selittää tosin myös uusi käsityöharrastus, eli kehrääminen, joka on nielaissut osan neuleajastani. Kehrättyä lankaa on viime vuonna syntynyt n. puoli kiloa. Värjääminen sen sijaan jäi viime vuonna todella vähälle. 

Mitä vuonna 2019 tuli neulottua? 



Aikuisten sukkia 7 paria, lasten sukkia yksi pari, aikuisten tossuja yhdet. Yksi aikuisten paita, yksi pitkä neuletakki. Pipoja neuloin kaksi aikuisten koossa, kaksi lasten koossa. Vauvojen myssyjä neuloin kolme. Huiveja neuloin yhden, sekä yhden kaulurin. Neuloin lisäksi yhdet kämmekkäät sekä virkkasin yhden pehmolelun. Yhden paidan neuloin toista hihaa vaille valmiiksi, joten lopulta tämän vuoden lankamäärä on aikalailla sama kuin viime vuonna. 



Parasta vuonna 2019 oli ehdottomasti kehruuharrastuksen aloittaminen. Ostin keväällä rukin ja sen jälkeen olen harjoitellut aina kun olen ehtinyt. Kehrääminen on ihanaa. 

Haastavinta vuonna 2019 on ollut tarpeeksi ohuen kuidun saaminen kehrätessä, tähän mennessä lankani ovat olleet aika paksuja, mutta enköhän opi vielä ohuempaakin kehräämään. 



Hauskin neuletyö on ollut Anna Johannan mysteerihuivi eli Hummingbird. Ilmeisesti uusi mysteerihuivi on tulossa ensi syksynä ja sekin on ehdottomasti pakko neuloa. 

Tyytyväisin  olen virkkaamastani Fatty Lumpkin ponista. Siitä tuli ihana ja se on ollut kovassa käytössä kuopukseni päiväkodin unikaverina. 

Lempikäsityötapahtuma tänäkin vuonna oli ehdottomasti neulefestarit Jyväskylässä. 

Paras uusi löytö vuonna 2019 on ollut Wool me once-värjäri, jonka lankoja olen ihaillut koko vuoden. 



Paras käsityökirja oli ehdottomasti Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa. Ihana kirja.

Instagram suosikkini vuonna 2019 on ollut emmahav, jonka upeaa värisilmää olen ihaillut jo kauan. 

Lempilankani vuonna 2019 on ollut suomalainen lampaanvilla, jota olen ostanut esimerkiksi Rintalan tilalta. 



Lempparisuunnittelija vuonna 2019 oli edelleen Anna Johanna, jonka paitoja ja huiveja olen neulonut jo monia. Tänä vuonna neuloin häneltä Dre neuletakin, naapurin Janne sukat, Hummingbird mysteerihuivin sekä Hilla paidan melkein valmiiksi. 

Toiveeni tälle tulevalle vuodelle on neuloa enemmän lempivärejäni, sekä kokeilla uusia värjäreitä ja uusien suunnittelijoiden ohjeita. Haluaisin neuloa molemmille lapsilleni paidat, sekä toki itsellenikin jonkin. Haluan oppia kehräämisestä paljon lisää. Tärkeimpänä kuitenkin on se, että haluan nauttia käsitöiden tekemisestä ja neuloa juuri sitä, mitä haluan neuloa. 



Ihanaa uutta neule- ja käsityövuotta teille kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!