Lomamekot

Keväällä mieheni oli käynyt Marimekossa etsimässä minulle mekkokangasta synttärilahjaksi. Heidän puuvillansa ei kuulemma sovellu vaateompeluun, sanoi myyjä. Ei se ehkä parasta olekkaan, mutta kauniin mekon siitä kuitenkin sai, kun mies oli itsepäinen ja osti kangasta myyjän epäilyistä huolimatta.

Mekon tein alunperin vauvamme ristiäisiä varten, mutta kovassa käytössä se oli myös Italian lomallamme, josta nämä kuvatkin ovat. Ihana oli kuvata, kun valoa oli riittävästi! Mies nämä kuvat tosin otti, en minä.

Mekon malli on maailman yksinkertaisin, aikalailla tasapaksu suorakaide, jossa on edessä napit imetyksen mahdollistamiseksi. Muotoa mekkoon tuo vyö. 

Tämä toinen mekko on myös Marimekon kankaasta, alelöydöstä. Muistaakseni 18 euroa siitä maksoin, ei paha hinta mieluisasta mekosta. Malli on tässä myös hyvin yksinkertainen, hihaton perusmekko, jossa myös kaksi nappia edessä. Ihanan käteviä imetysmekkoja. Reissussa tuli kannettua vauvaa paljon kantorepussa, ja mikäs sen helpompaa kuin avata napit ja imettää, ei tarvinnut edes pysähtyä. 

Kaavaa ei tähän mekkoon ole, vaikka olen näitä samantyyppisiä tehnyt jo varmaan kahdeksan. Ehkä juuri siksi. Seuraavaksi voisi tehdä jotain ihan oikeilla kaavoilla. Ja ehkä jopa oikeasta vaatekankaasta, eihän se haittaisi vaikka mekko laskeutuisi vähän paremmin... 

Nyt minulla on näitä Marimekon kankaista ommeltuja imetysmekkoja jo kolme, sen luulisi riittävän. Ensimmäinen mekko löytyy täältä.

Ihana Italia

Olen itse sellainen, että muiden käsityöbloggaajien tehdessä postauksia lomamatkoistaan, en yleensä niitä lue. Toisaalta juuri siitä syystä aion itsekin tehdä sellaisen. Uskon nimittäin, että ne joita ei kiinnosta, voivat jättää lukematta ja keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Kirjoitan tätä blogia kuitenkin pääasiassa itseäni varten, joten haluan tallentaa tänne muistiin itselleni tärkeitä asioita. Pääasiassa keskityn kuitenkin käsitöihin, vain silloin tällöin harhaudun muihin aiheisiin, kun on tarpeeksi hyvä syy. Nyt on.

Niin kuin neulojat yleensä, pidän syksystä. Tämä syksy onkin ollut ihanan aurinkoinen, mutta päättelimme, että Suomen marraskuu ei petä. Silloin on kyllä pimeää ja märkää. Siksipä varasimme reissun kaveripariskuntamme kanssa. Meillä on jo kauan ollut haaveena matkustaa Italiaan, lähinnä maistelemaan Italialaisen keittiön antimia. Kaverimme (ja meidän muidenkin) ollessa intohimoinen pitsan ystävä, päätimme suunnata Napoliin. Vuokrasimme talon Napolin läheltä, Vesuviuksen rinteeltä. Lähikylä oli Torre Del Greco, jota ei kuulemma matkaoppaissa mainita.  Hyvä vaan, että ei mainita, ei nimittäin paljon tarvinnut turisteja väistellä. Ihana pikku kylä josta löytyi kaikki tarvittava. Kauppa, josta tiskiltä tuli ostettua aika monta kimpaletta parmesaania, perheravintola jonka omistajamies ei meinannut saada tarpeekseen meidän vauvasta, jätskipaikka ja lukemattomia pitsapaikkoja.

Meidän talon uima-allas. Vesi oli liian kylmää uimiseen, mutta altaalla tuli istuttua ja otettua aurinkoa. Näkymä altaalta oli Napolin kaupungin suuntaan. 

Kaupungin valot yöllä. 

Maisema iltapalapöydästämme. Kyllä tällaista maisemaa katselisi useamminkin. 

Napolin lahti. 

Talon valinta ratkesi, kun kuulimme siellä olevan puilla lämmitettävä pitsauuni. Talon vuokraaja oli nainen, joka asui omassa talossaan samoilla tiluksilla. Hän tuli eräänä iltana opastamaan meitä pitsanteossa. 

Pitsalapion käyttö vaati hieman harjoitusta, mutta siellä se paistuu. Myönnettäköön, että omatekemä pitsa ei yltänyt samalle tasolle paikallisen kanssa. 

Vesuviuksesta tuli napattua pikakuva viimeisenä päivänä. Reissun viimeinen kuva, kun sen jälkeen näytölle ilmestyi "lataa akku". Hyvä vain, Fiumicinon (Rooma) lentokentällä ei ollut mitään kuvaamisen arvoista. 

Maailman kuuluisimpiin lukeutuva pitsapaikka, da Michele, Napolissa. 

Olihan se hyvää. Kuuluisaa pitsaa, viisi euroa kappale, ei paha. Jono ulkona oli pitkä, mutta me jotenkin vahingossa onnistuimme tilaamaan pitsat take awayna, joten saimme ne todella nopeasti. 

Pompeiji. 

Pompeiji oli kyllä kaunis paikka. 

Parkkipaikalla Pompeijissa kasvoi appelsiineja. Harmi kun olivat raakoja. 

La Pizzaccia, ravintola jossa tilasimme antipastia, ajatuksena jatkaa sitten pääruokiin. Ei tarvinnut, sillä pöytään kannettiin muistaakseni ainakin kahdeksan lautasellista herkkuja. Ihana paikka, Torre Del Grecon ykköseksi rankattu, eikä ihme. Palvelu oli todella hyvää ja tunnelma ihanan rento. 

Yhtenä päivänä ajelimme Amalfin rannikkoa pitkin. Yksi kauneimmista paikoista missä olen koskaan ollut. Tämä kuva Maiorin kylästä. 

Tämä reissu oli pieni pintaraapaisu Italialaiseen kulttuuriin, jonka parasta antia oli suuri halu lähteä pian uudestaan. 

Syksyn lehtiä

Joskus tässä syksyllä Toivolan Vanhalla Pihalla oli lammaspäivät. Siellä myymässä oli Piiku - ihanien hahtuvalankakiekkojensa kanssa. Yleensä meille kannan lankaa lähinnä minä, tällä kertaa oli miehen vuoro ihastua. Kotiin lähti kaksi kiekkoa, toinen liukuvärjätty punasävyinen ja toinen tasavärisempi tummankeltainen. Piikulla oli sopivasti mukana malli huovutetusta lapasesta ja mies päätti, että sellaiset on saatava. Pitihän sitä sitten tehdä.

Aikaahan näiden neulomiseen ei mene kuin hetki. Tosin loppujen lopuksi koko projektissa meni aikaa, kun kelit olivat niin lämpimät ja muita projekteja oli niin paljon. Mutta valmiiksi nämä oli nyt saatava, sillä halusin ehdottomasti kuvata ruskanväriset lapasemme syksyn lehtien kanssa. Nyt ollaan sitten niin samiksia, ennestään oli jo samanlaiset tennarit, nyt sitten lapasetkin. Ei sentään mätsääviä tuulipukuja, ainakaan vielä.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun huovutin koneessa ja opin ainakin seuraavat asiat. Koneella huovuttaminen on sata kertaa mukavampaa kuin pistellä neulalla hahtuvapalleroita, lopputuloskin on kauniimpi. (Tosin voihan siinä pistelyssä olla jotain terapeuttista) Meidän kone huovuttaa aika tiiviisti - seuraavalla kerralla teen vähän isommat. Viimeisimpänä sen, että lapaset eivät huovu koneessa kiinni toisiinsa, niin kuin pelkäsin.

Malli: Piikun peruslapanen

Lanka: Piikun hahtuvalanka

Puikot: 6 mm 

Ihana ihana syksy! 

Täti Vihreä

Lapsena lempikirjojeni joukkoon kuului Elsa Beskowin Täti Ruskea, Täti Vihreä ja Täti Sinipunainen. Nämä huivit sopisivat hyvin täti Vihreälle. Muistaakseni kirjassakin hänellä oli aina jokin huivi harteillaan.

Tätä huivia kuvatessani mukanani ollut vauva nukkui sikeästi ja ehdin keskittyä kuvien ottoon vähän paremmin kuin toisen huivin kohdalla. Keli oli mitä parahin eikä kuvauspaikassakaan ollut vikaa. 

Malli on muistaakseni ravelrysta bongaamani ilmaisohje. Vallan mainio ohje. Tämä oli ensimmäinen huvi jonka neuloin pitsiosiosta aloittaen. Huivin muoto on hieman kapeampi kuin aikaisemmin neulomieni huivien, joten se mielestäni myös kietoutuu kaulalle todella nätisti. Leveämpiä huiveja joutuu usein vähän asettelemaan tarkemmin. Jos sattuu olemaan sellainen, että jaksaa nähdä vaivaa. 

Tämä taisi muuten olla ensimmäinen pitsihuivini, joka ei ole Heidin suunnittelema. Suosittelen, niin Heidin malleja kuin tätäkin. Tein sellaisen muokkauksen, että jätin ohjeessa olevat satakunta nyppyä neulomatta. Ensin ihan vain laiskotti ja sitten tajusin, etten oikein pidä niiden ulkonäöstäkään valmiissa huivissa joten saatoin jättää ne hyvillä mielin pois. 

Malli: Annis Shawl - Susanna IC

Lanka: Holst Garn Coast

Puikot: 5 mm

Ohjeessa kehotettiin luomaan silmukat 6 mm puikoilla, mutta en löytänyt sellaisia ja loin löyhästi 5 mm puikoilla. Eipä se tuntunut haittaavan. 

Nurmilintu on toinen samalla mallilla neulomani, tämän neuloin titityyn kesäKALiin. Lähdin ulos pienen kuvausassistenttini kanssa, ja näiden kuvien kohdalla hän ei ollut vielä ehtinyt nukahtaa. Kuvat ovat kenties sen mukaisia. Toinen apulainen, kamala tuuli, ei myöskään ollut suureksi avuksi. Ensi kerralla voisi lähteä kuvausreissulle yksin tai miehen kanssa. Vaikka toisaalta meillä oli hirmu mukavaa ulkona, mitä siitä vaikka kuvat eivät niin hyviä olisikaan. 

Tuo puun pinta on niin kaunis, että tämä kuva piti lisätä vaikka siinä ei juuri mitään näykään.

Malli: Nurmilintu - Heidi Alander

Lanka: Berroco Ultra Alpaca Light (muistaakseni...)

Puikot: 4 mm

Jouluverhosta laukku

Kävimme jokin aika sitten siskoni luona kylässä ja hän tyhjensi kaapeistaan kaikkea itselleen turhaa, mutta meille käyttökelpoista. Pinoon päätyi muun muassa paljon Marimekon kankaita, jotka otin mielelläni vastaan. Siskoni oli ostanut Marimekon Raanu kangasta, josta piti tulla hänelle jouluverho. Sen sijaan se päätyikin minulle.

Innostuin eilen tutkimaan pinterestistä kaikenlaisia erilaisia ompeluprojekteja ja innostuin pikkulaukun ompelemisesta. Olen vauvan syntymän jälkeen kaivannut hoitorepun seuraksi pientä laukkua, jossa voisin kuljettaa omat tavarani. Päätin tehdä sellaisen itse, kun ei kaupoista kerran tunnu löytyvän sopivaa.

Kankaaksi valikoitui tämä raanu, koska inspiraation iskiessä projektihan pitää toki aloittaa heti. Eilen illalla rupesin 11 aikaan hommiin, eikä kotoa löytyvät vetoketjut sopineet mihinkään muuhun varastokankaaseeni. Alunperin olisin halunnut tehdä laukun keltavalkoraitaisesta marimekon puuvillasta, mutta siihen ei löytynyt sopivaa vetskaria ja loppujenlopuksi parempi näin. Tästä tuli nimittäin heti ihan lemppari! Muutenkin matskut oli vähän mitä sattuu, tukikangasta ei ollut niin laitoin vuoren ja päällisen väliin vahakangasta jämäkkyyttä tuomaan. Pitääpä se siinä samalla sitten veden ulkona, jos laukku pääsee kastumaan.

Laukkuun katsoin ensin ohjetta täältä, mutta loppujen lopuksi en ohjetta käyttänytkään vaan tein oman pääni mukaan. Ensi kerralla voisin kirjoittaa jonkunnäköisen ohjeen tähän, luulen nimittäin, että näitä tulee tehtyä vielä ainakin yksi. Todella yksinkertainenhan tämä on, mutta itse olen ainakin sen verran tumpelo vielä ompelutouhuissa, että kaipaan yksinkertaisiinkiin asioihin ohjeen.

Vielä kun löydän tähän laukkuun kirpparilta ohuen nahkavyön hihnaksi, on se täydellinen.

Koolit katastrofisukat

Keväällä sain mieheni siskolta muutaman pussin Kool Aid "mehujauheita" ja ohjeen miten niillä saisi lankaa värjättyä. Ajatus kyllä houkutti, mutta jotenkin loppuraskaudessa ei sitten jaksanut projektiin ryhtyä. Noin kuukausi sitten päätin, että nyt viimein otan jauheet käsittelyyn ja katson millaista lankaa saan aikaiseksi. Läheisestä lankakaupasta löytyi sopivasti Dropsin Fabelia tarjoushintaan, joten ajattelin, ettei ole paha menetys jos tulos on kamala. En halunnut valkoista lankaa, sillä en ole räikeiden värien ystävä. Olisin halunnut vaaleaa harmaata, mutta sitä ei ollut joten ostin vaaleahkon ruskeaa fingering vahvuista sukkalankaa. Tästä kerästä oli kuva ennen värjäystä, mutta se kuva on mieheni läppärin sisuksissa. Läppäri unohtui anoppilaan, mutta onneksi ystävä pelasti ja nappasi minulle kuvan omasta kerästään. 

Lähtökohtana oli siis tämänsävyinen sukkalanka. 

Väripatoja mulla oli kaksi, toiseen päätyi tummempaa oranssia, toiseen vaaleampaa. Muistaakseni nimet olivat Orange tangerine ja mandarine. Tai jotain sinnepäin. Dippasin vyyhdin toisen pään toiseen kattilaan ja toisen toiseen. Väriainetta oli kummassakin kattilassa yksi pussillinen, vaikka jossain ohjeissa sanottiin yhden pussin riittävän sadalle grammalle lankaa. Varmaan riittäisikin jos lanka olisi valkoista tai muuten todella vaaleaa. Minun pohjavärini oli niin tummaa, että käytin yhden pussin/25 grammaa. Tosin toisen 50 g kerän värjäsin liukuvärjäyksen sijaan vain ihan yhdellä pussilla tuota tummempaa oranssia. Tummempi oranssi värjäsi ruskean lankani aivan täydellisen sävyiseksi. Harmi kun pusseja ei ollut enempää, sellaista syvää ketunoranssia voisin haalia lisääkin. 

Ensimmäisen 50 g keräni värjäsin siis kotona käyttäen kahta eri värisävyä. Toisen kerän värjäsin ystäväni luona, samalla kun värjäilimme kaikenlaisia pieniä nöttösiä erisävyisistä langoista. Molemmat kerät olivat minusta todella kauniita. Värjäys oli siis todella onnistunut, siitä ei tule nimitys katastrofisukat. Neuloessa raidoitin kahdelta kerältä, jotta molemmat sukat olisivat samannäköisiä. 

Kuvassa vasemmalla on liukuvärjätty kerä ja oikealla tasaväryinen kerä. Kuva on otettu jäljelle jääneistä jämäkeristä, kun täysistä keristä ottamani kuva on siellä samalla koneella joka ei ole nyt täällä. 

Olin jo etukäteen valinnut neulottavaksi malliksi ullaneuleen arkistoista löytyneen kauniin Charlotta toisen. Rakastan tuollaista kiemurtelevaa minipalmikkoa. Sen neulominen on niin helppoa, ainakin teoriassa. Näiden sukkien kohdalla ongelmaksi tuli se, että tuota palmikkoa voi periaatteessa neuloa mihin suuntaan vaan ja kaaviota ei koko ajan tarvitse tuijottaa, niin kuin vaihtelevan pitsineuleen kanssa. En sitten muistanut edes vilkuilla sitä tarpeeksi usein ja virheitähän sinne tuli. Roppakaupalla. Onneksi sanotaan, että "ei niitä kukaan muu huomaa", joten sovitaan sitten niin. 

Malli: Charlotta toinen

Lanka: Drops Fabel - itse värjätty

Puikot: 2.5 mm

Ensimmäiset katastrofin ainekset oli jo siinä, kun minulla ei ollut oikeankokoisia puikkoja. Ajattelin, että eiköhän niistä kuitenkin hyvän kokoiset tule. Ei tullut. Yleensä en pura, mutta lanka oli sen verran spesiaalia tapausta, että pakkohan se oli. Ensin lähdin tekemään M-kokoa 2.5 mm puikoilla, tuloksena oli jättimäinen sukka. Vaihdoin pienimpään eli XS-kokoon joka pitkään vaikutti hyvältä mutta olikin loppujen lopuksi liian väljä. 

Sukat neulottiin varpaista varteen, ja kantapää oli minulle aivan uusi. Ohjeen kanssa oli sitten pientä epäselvyyttä joka onneksi selvisi kun sain ohjeen kirjoittajalta vähän lisäselvitystä. Näin jälkikäteen ajateltuna ohje oli ihana, malli kaunis ja kantapääkin hyvä ja toimiva. Neuloessa ei vain aina tuntunut siltä. Sen verran poikkesin ohjeesta, etten käyttänyt siinä mainittua apupuikkoa vaan neuloin palmikot ilman. 

Oman jalan kuvaaminen ei tosiaan ole kovin helppoa. Näistä kuvista ei ainakaan saa parasta mahdollista kuvaa tuosta mallista. Onneksi tuolla ullaneuleen sivuilla on todella hyvät kuvat tästä mallista, kurkatkaa sieltä jos haluatte nähdä lisää. 

Hurja väriero on kännykällä nopeasti autossa näpätyssä kuvassa ja järkkärillä ulkona otetuissa kuvissa. Järkkärikuvissa on ylläri totuudenmukaisempi väri. Tämän postauksen kuvien haalimisessa oli aikamoinen homma. Olin etukäteen ottanut joka vaiheesta kuvia, mutta ne nyt ovat monen sadan kilometrin päässä, joten metsästin nyt sitten näitä kuvia vaikka mistä. Kiitokset ystävälleni joka löysi muutaman kuvan! 

Pakko kai tällä mallilla on neuloa toisetkin, istuvammat sukat joskus. Tai sitten suunnitella itse joku kiekurakuvio. Siihen varmaan minunkin pääni taipuisi, pitsineuleen suunnittelun jätän suosiolla muille.

Olen saanut Liebster Awardeja muistaakseni neljä tässä viimeaikoina. Kiitos teille kaikille jolta sen olen saanut! Tunnustus on jo kiertänyt blogeissa sen verran vilkkaasti, etten taida sitä nyt eteenpäin laittaa. Luulenpa, että kaikki seuraamani blogit ovat sen jo ainakin kerran saaneet. Katsotaanpa jos ehdin jossain vaiheessa vastailla kysymyksiinne! 

Ihana Ruissalo

Kesälomareissulla Turkuun kävimme kiertelemässä Ruissaloa ja haaveilemassa elämästä sen ihanissa puuhuviloissa. Vanhan huvilan kattoterassille olisi täydellistä kattaa aamupala ja katsella samalla auringossa kimaltelevaa merta. Haaveeksi taitaa jäädä, mutta onneksi haaveileminenkin on mukavaa. 

Samalla reissulla tuli kuvattua uusin mekkoni. Vaikka malli ja tekeminen olivat todella helppoja kesti tässä silti kauan. Ystäväni saumuri jota aina lainaan trikoo-ompeluksiin oli vähän vaikeasti tavoitettavissa muuton keskellä. Kävi se meilläkin kylässä, mutta ei ollut oikein halukas yhteistyöhön. Takaisin omaan kotiinsa päästyään (ja ystäväni tehtyä sille jotain pientä) se taas toimi ja sain viimein mekon valmiiksi. Tosin lähempää tarkastelua se ei oikein kestä, sen verran on ylimääräisiä langanpäitä ja muuta pientä viimeisteltävää. Ei se niin tarkkaa ole... On mekko jo päälläni ollut monen monta kertaa. 

Mekko on imetysluukullinen ja tuli tarpeeseen. Olen kyllä muutaman imetysluukullisen mekon ommellut, mutta ne ovat kaikki puuvillaisia. Tämä trikoinen on aika paljon helpompi ja mukavampi käytössä. Kaavan tähän on tehnyt taas kerran se samainen ystäväni jota saan kiittää lähes kaikista ompeluksistani. Olen kehottanut häntä kirjoittamaan ohjeen tähän mekkoon, sillä itse en googlaamalla ainakaan löytänyt mitään yksinkertaista maksutonta imetysmekon ohjetta. Saa nähdä tuleeko sitä ohjetta joskus. 

Imetysluukku on samanlainen kuin Boobin vaatteissa, todella toimiva. (Vielä toimivampi se olisi jos olisin laittanut luukun yläreunaankin kuminauhan. Ompelu ei selvästi ole mun juttu...) 

Olen monesti miettinyt miten neulominen sopii tällaiselle vähän hutiloivalle suurpiirteiselle ihmisille paljon paremmin kuin ompelu. Purkaminen on helpompaa, eikä se muutenkaan ole niin tarkkaa. 

Tää oli kyllä nyt vähän turha postaus: epämääräistä höpötystä ja yksi surkea kuva. Teinpä sen silti, hih. Onneksi omaan blogiin saa postata just sitä mitä ehtii ja haluaa. Tosin paremmat kuvat ei haittais yhtään...