14. kesäkuuta 2015

Välillä jotain itsellekin...

Jokunen viikko on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Vauva syntyi viimeinkin, kun synnytys käynnistettiin viikolla 42+0. Taisi tuumata, että nyt on jo viivytelty tarpeeksi ja syntyikin sitten nopeasti, vajaassa 6 tunnissa. Aika onkin sen jälkeen kulunut uuden tilanteen ihmettelyn lisäksi lähinnä sairaalassa. Ensin synnytyksen jälkeen 5 päivää osastolla vauvan antibioottikuurin takia, sitten uudella reissulla oman munuaistulehdukseni takia. Nyt alkaa jo kotipäivien määrä olla vauvan elämässä suurempi kuin sairaalapäivien, joten eiköhän tämä tästä. 

Tämä vuosi on mennyt aika tiiviisti vauvalle neuloessa. Jossain vaiheessa tuntui, että itsellekin voisi jotain tehdä. Otin siis puikoille syksyn Tampereen kässämessuilta arvonnassa voitetun Tukuwoolin vihertävän vyyhdin. Lanka oli huippua neulottavaa, todella tasalaatuista ja helppoa neuloa. Tämän voitetun vyyhdin jälkeen onkin Titityystä kotiutunut useampikin vyyhti tätä samaista lankaa. Jospa seuraavaksi saisi aikaiseksi kokeilla kirjoneuletta näistä langoista, siihen nämä olisivat aivan täydellisiä! 

Malliksi valikoitui jo pitkään jonossa ollut Eilen tein - blogin ruista ranteeseen - kämmekkäät. Mietin etukäteen, että missä tilanteessa kämmekkäitä käytetään? Jos on lämmin, en käytä hanskoja, jos taas on kylmä, niin kai sormetkin tarvitsevat lämmikettä. Loppujen lopuksi nämä olivat oikein käyttökelpoiset alkukevään aurinkoisina mutta silti viileinä päivinä. 


Malli: ruista ranteeseen / Eilen tein
Lanka: Tukuwool fingering 
Puikot: 3 ja 3.5 mm 

Parasta tässä mallissa oli noi napit. Niin söpöt. 

Laitetaanpa samalla kuva joskus kauan sitten valmistuneesta piposta, kun sekin näytti päätyneen muutamaan kuvaan tänä keväänä. 


Malli: Raituli / Soppaa ja silmukoita
Lanka: Drops Alpaca
Puikot: 3 mm 


Kiva ohje peruspipolle, joka itseasiassa taisi olla ensimmäinen koskaan neulomani. Tästä tuli tosin omaan pääähäni hieman löysä, ensi kerralla pitää kokeilla pienempää puikkokokoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!