4. kesäkuuta 2016

Suomalaista käsityötä

Tästä blogista on ihan huomaamatta tullut kudontablogi. Ne joita asia ei yhtään kiinnosta, älkää huoliko, tämä on hyvin väliaikaista. Toki en aio tätä kudontaa lopettaa, mutta kyllä neuleet silti ovat mun ykköskäsityö. Nyt on vaan tekeillä neulepaita ja mun vauhdilla se kestää... Eipä siis neuleita ole vähään aikaan valmistunut, joten saatte odotellessa nähdä näitä kudontahommia.

Tällä kertaa haluan kertoa teille käsityöstä, joka ei ole minun tekemäni. Laitoin tässä keväällä facebookin kautta viestiä eräälle Suomalaiselle kutojalle, Grus Handwovenille. Kysyin, olisiko mahdollista saada häneltä tietynlaista kesäkantoliinaa meille. Ilokseni se onnistui, ja vielä suht nopealla aikataululla.

Lähtökohtana oli raikkaat, kesäiset värit. Pyörittelin värejä jollain googlen väripaletti ohjelmalla ja päädyin turkoosi - sitruunankeltainen - pinkki kombinaatioon. Onneksi nämä värit sopivat myös kutojalle, joka kehitteli ideaani eteenpäin. Hän myös keksi kapeat väliraidat näiden leveiden raitojen väliin, jotka lopputuloskessa näyttävät todella kivalta.



Tuo ylin oli se, mitä itse väreltä toivoin. 

Tämä liina on n. 3,6 metriä pitkä. Kude ja loimi ovat molemmat puuvillaa. Kuteena on kutojan itse käsinvärjäämä viininpunainen puuvilla.


(Kuva Grus Handwoven)

Kun idea oli valmis, alkoi malttamaton odotus. Pikkuhiljaa alkoi kuvia tulla, ensin luodusta loimesta, sitten kuteesta, loimesta puilla ja niin edeleen. Oli niin upeaa nähdä miten oma idea jalostui ja muovautui pikkuhiljaa lopulliseksi tuotteeksi. Vaikka meillä useampi kantoliina on käynyt, ei mikään ole tuntunut näin tärkeältä. Tämän teossa kun on alusta saakka saanut olla mukana ja on saanut nähdä koko prosessin alusta loppuun. Loppujen lopuksi liina vielä valmistui sattumalta juuri poikani 1-vuotispäivänä, mikä tekee siitä vieläkin henkilökohtaisemman.


(Kuva Grus Handwoven)

Ei voi kuin olla kiitollinen, että meillä on täällä Suomessa näin taitavia käsityöläisiä. <3 Suurkiitos Grus Handwovenille yhden unelmani toteuttamisesta. 




(Lienee parasta mainita, ettei tämä ollut mikään maksettu mainos tai muu, ihan omasta aloitteestani ja tahdostani halusin esitellä tämän upean käsityön.)

Loppuun voin esitellä myös yhden itse tekemäni käsityön, tämän saman loimen scräppipalasta ompelemani kesätossut meidän pojalle. Tässä palassa kuteena on tummanharmaa.



Pohjan tein nahanpalasta. 

3 kommenttia:

  1. Oi, ihanan värinen!!! Tosi kaunis!

    VastaaPoista
  2. On kyllä niin pirteän värinen.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!