20. lokakuuta 2016

Pikkupeitto kangaspuilla

Kirjoittelinkin tänne jo aiemmin tuosta meidän loimiprojektista. Esimerkiksi täällä ja täällä. Minä olin alunperin varannut loimeen tilaa vain viisimetriä, jonka kudoin kerralla kantoliinaksi. Kun loimea kuitenkin jäi muutama metri ylimääräistä, lupasin lunastaa yhden lisämetrin. Olen jo pitkään halunnut kutoa jonkun lyhyen pätkän, jota voisi käyttää peittona. Kudelangatkin olivat valmiina, kun yhdestä aiemmasta kudontaprojektista jäi yli yksi vyyhti Dropsin viininpunaistasilkkialpakkaa. 

Yhtenä päivänä sitten suuntasimme kaverini kellariin kutomaan taaperoni kanssa. Yllättävän nopeasti kutominen edistyi tuosta pienestä apurista huolimatta. Peitosta tuli ihana, vaikka itse sanonkin. Yleensä kudontaprojekteistani on jäänyt fiiliksenä lähinnä "ihan kiva, mutta tuon jutun voisin vielä muuttaa". Tästä en muuttaisi mitään. No, mielelläni sen, että olisin kutonut tällä kuteella pidemmän pätkän kun se kerran mielestäni sopii tuohon loimeen niin täydellisesti. Tämä peitto taitaa mennä kaappiin odottamaan, jos vaikka tässä taloudessa joskus vielä vauvanpeittoa tarvitaan. 


Loimi: Bockensin 8/2 puuvillaa
Kude: Dropsin silkkialpakkaa, viininpunainen
Kuvio: Hertta




2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!