7. helmikuuta 2017

Harmaata ja pehmeää

Onko teillä jotain tiettyä tekniikkaa jota rakastatte? Mun ihan lemppari on tuollainen yhden silmukan minipalmikko. Se on mielestäni kaunis, ja hirmu mukava neuloa. Nämä neuloin nopeana välityönä kiitokseksi eräälle tuttavalle. Ohje oli ilmainen ja löytyi ravelrysta, lanka jämiä omista varastoista. Ohje oli alunperin sport-vahvuiselle langalle, mutta tiesin sen onnistuvan löysällä käsialallani tästä hieman ohuemmastakin langasta. Jossain kyllä tosin mainitaan Dropsin Alpacan olevan sporttivahvuista, mutta itse miellän sen enemmän fingering-vahvuiseksi. 

Ohje oli selkeä ja helppo, ja lopputulos onnistunut. Jollain muulla langalla tuo kämmenselän palmikko olisi näkynyt paremmin, mutta mitä siitä. Taidan neuloa nämä joskus toistekin. Ehkä sitten oppisin kämmekäitä käyttämään...

En tiedä miksi, mutta en yleensä esittele lapasia. Tai ne jotenkin unohtuvat. Ehkä siksi, että yleensä neulon niitä lahjaksi ja ehdin jo toimittaa ne perille ennen kuin ehdin kuvaamaan. Jotenkin miellän ne myös niin pieniksi töiksi, etten viitsi yksiä lapasia esitellä omassa postauksessaan. Hyvin silti voisi ja taidankin tästä eteenpäin yrittää muistaa vilautella lapasiakin aina silloin tällöin.  


Lanka: Dropsin Alpaca
Puikot: 2.5 mm
Langanmenekki: 28 g




6 kommenttia:

  1. Kauniit. Nämä on munkin pitänyt neuloa jo vuosia. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Älä enää piilottele lapasiasi, näytille vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kuule just taas sujautin yhden parin pakettiin, enkä taaskaan muistanut kuvata... Pitää parantaa tavat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!