5. maaliskuuta 2018

Treysta

Tää paita iski heti, kun sen ensimmäisen kerran näin. Ohje on Laine-lehdestä, enkä sitten heti raaskinnut lehteä ostaa vain tämän yhden mallin takia. Muutkin mallit lehdessä olivat kivoja, mutta ei sellaisia "pakko saada"-malleja. Näin kuitenkin paitaa aina silloin tällöin Instagramissa tai muualla netissä ja joka kerta se näytti yhtä hyvältä. Viimein taivuin, ja ostin ohjeet ja langat tähän. Rupesimme neulomaan molemmat omia paitojamme ystäväni kanssa, mikä teki tämän neulomisesta vieläkin mukavampaa. (Tähän sellainen lisäys, että nykyään ohjeen saa ostettua yksittäisenä suunnittelijan ravelrykaupasta.) 

Ohjeessa käytetty lanka oli Islantilaista villaa. Ensin suunnittelin käyttäväni paitaan jotain pehmeämpää lankaa, mutta kaupassa valikoimaa tutkiessani tämä Léttlopi alkoi houkuttelemaan yhä enemmän. Värit olivat selkeästi paremmat, kuin muissa vaihtoehdoissani ja jotenkin tuo rouhea rehellinen villa vain veti puoleensa. Lopulta valitsin samat langat ja värit, kuin alkuperäisessäkin ohjeessa, tosin toinen harmaistani on hieman tummempi.

Ohje oli mainio. Helppo neulottava ja kaikinpuolin selkeä. Harmittavasti en tehnyt mittailuja ja mallitilkkua tarpeeksi hyvin, ja lopputulos on hieman liian pieni, mutta mahtuu sentään päälle. Ehkä näitä on pakko neuloa toinenkin... Léttlopi myös kutittaa minua hieman, mutta sen verran, että sen kanssa pystyy kyllä elämään. Uskon paidan myös pehmenevän käytössä. Jos paita olisi reilumpi, se ei varmasti kutittaisi niin paljon. Hihoihin neuloin ylimääräistä pituutta, niin kuin melkein aina, muuten tein täysin ohjeen mukaan.

Tuntuu, että islantilaisneuleet ovat nyt pinnalla, sillä niitä näkee Facebookin neulontaryhmissä ja Instagramissa harva se päivä. Eipä ihmekään, kauniitahan ne ovat.


Malli: Treysta/Jennifer Steingass
Lanka: Léttlopi
Puikot: 2,5 mm ja 2 mm
Koko: M
Langanmenekki: Oranssi - 306 g, musta - 68 g,
 harmaa - 22 g, valkoinen - 25 g 





6 kommenttia:

  1. Ihana on tää sun versiokin! Mutta huvittava toi käsiala-asia, mä en ikäpäivänä pystyis neulomaan tän paksusta lankaa noin pienillä puikoilla :D mulle ne ohjeen mukaset neloset oli hyvät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun olis kans pitänyt ottaa vähän isommat. Kolmoset ois varmaan ollut hyvät. Yleensä otan aina kokoa pienemmät.

      Poista
  2. Nätti on ja varmasti ihanan lämmin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!