14. toukokuuta 2018

Stegosaurus

Törmäsin yhtenä päivänä netissä taas Heidi Bears virkkausohjeisiin, joita kävin sitten tutkimassa ravelrysta lisää. Olin kyllä nähnyt ja ihastellut näitä aiemminkin, varsinkin jossain vaiheessa monessa paikassa esiintynyttä Happypotamusta. Voiko näitä olla ihastelematta? En kuitenkaan ole kovin innokas virkkailija, joten ihasteluksi se vain on osaltani jäänyt. Nyt kuitenkin bongasin Ravelrysta ohjeen Puff the Magic Stegosaurus - dinoon. Koska esikoisellani on viime aikoina ollut aika kova dinovaihe, tiesin, että tämä on tehtävä. Hetken aikaa yritin puhua itseäni ympäri, mutta argumentit kuten "et osaa virkata" ja "et todellakaan jaksa virkata montaa samanlaista kukkasta kyllästymättä" kaikuivat kuin kuuroille korville. Hain kaupasta koukun ja kohta oli värit jo päätetty. Loppujen lopuksi kävi niin, että innostuin tästä projektista niin, etten neulonut moneen päivään. Asia, jota ei ole tainnut tapahtua sen jälkeen, kun neulomisesta innostuin. 

Kävi ilmi, että tällainen palaprojekti on juuri täydellinen pikkulapsiarkeen. Koko ajan tuntui, että edistyi, kun yhden kukan virkkaukseen ei kauaa mennyt. Nopeat palat innostivat jatkamaan ja aiheuttivat onnistumisen kokemuksia. Kesäinen ja pirtsakka väriyhdistelmä sai myös virkkaamaan ja virkkaamaan ja virkkaamaan. Ohje oli yksi parhaita koskaan näkemistäni. Sen yksityiskohtaisempaa ja selkeämpää ohjetta ei juuri voi olla. Tällainen virkkaustumpelokin kuin minä, onnistui tässä ihan helposti. Suosittelen lämpimästi Heidi Bears ohjeita ja näitä syötävän suloisia pehmoja. Veikkasin etukäteen, että tämän virkattuani en suostuisi virkkaamaan ikinä enää yhtään kukkaa, mutta pakkohan pienemmällekin on oma pehmo tehdä. Enkä usko, että se edes on kovin vastenmielistä, päinvastoin. 

Langat tässä ovat kaikenlaisia sekalaisia jämiä. Pääväri on itse värjäämääni merinosukkalankaa. Sitä kului vajaa 60 grammaa. Selkäpanssarin (vai miksi noita voisi kutsua) lanka on myös itsevärjäämääni, kuten suurin osa muistakin väreistä. Kaikki langat ovat fingering vahvuisia sukkalankoja. 

Malli: Puff the Magic Stegosaurus - Heidi Bears 
Koukku: 1,75 mm






4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!