11. syyskuuta 2018

Lumimyrsky sukissa

Loppukesästä iski jostain syystä vähän neule-plääh. Mikään ei oikein innostanut eivätkä vanhat projektit edenneet. Osallistuin Tour de Sockiin, mutta en saanut neulottua sukkia. Yksiä aloitin, mutta purin, kun ne olisivat olleet liian pienet lähes kenelle tahansa. Sitten julkaistiin tämä, olikohan tämä nyt kolmannen etapin ohje. Katrina Birkenwasserin suunnittelemat sukat iskivät heti. Olen viime aikoina ihastunut kirjoneuleen neulomiseen, mutta monet kirjoneuleohjeet eivät ole niin makuuni. Näihin kuitenkin ihastuin heti, sillä mielestäni ne ovat ihanan modernit, samalla kertaa simppelit ja monimutkaiset. Ihana ohje kaikinpuolin! Parasta tässä oli se, ohjeessa oli yksi sadan kerroksen kaavio, joka neulottiin kerran ja siinä sukka sitten oli. Pidän tällaisesta "etappineulomisesta" : koko ajan tiesi, montako riviä vielä oli jäljellä ennen kuin oli valmista. 

Varastostani ei löytynyt sopivia lankoja näitä varten, joten värjäsin sellaista itse. Onneksi oli aurinkoinen päivä, niin vyyhti kuivui ulkona hetkessä ja pääsin aloittamaan nämä saman päivän iltana. Jonkun aikaa näiden neulomiseen meni, sillä kaaviota piti vahdata koko ajan. Kirjoneulesukissa minulla on monesti ollut ongelmana varren tiukkuus. Niinpä vaihdoin näissä sukissa puikkokoon reilusti isommaksi, kun päästiin varteen asti ja niinpä ne istuvatkin jalkaan hyvin. Hippusen pienempikin puikkokoko olisi varteen riittänyt, mutta jos olisin jatkanut samankokoisilla puikoilla koko sukan läpi, eivät ne menisi kenenkään jalkaan. Sukat neulottiin varpaista varteen, joten niitä pystyi kivasti sovittamaan koko ajan. 

Nämä haluan kyllä neuloa joskus vielä uudestaan, vaikkapa jouluisissa väreissä. Tämä taitaa olla yksi lempi sukkamalleistani ikinä. 


Lanka: Itsevärjätty merinosukkalanka 
Puikot: 2,25 mm jalkaterään, 3 mm varteen







7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!