4. tammikuuta 2019

2018

Vuosikatsauksesta on tullut jo perinne. Tänä vuonna meinasin jättää välistä ajanpuutteen vuoksi, mutta pitihän se jonkinlainen väkertää. Kolme aikaisempaa koostetta löytyy linkkien takaa: 201720162015. Muutaman vuoden ajan olen myös tilastoinut valmistuneet työt ja kulutetut lankakilot. Vuonna 2016 lankaa kului 1,9 kiloa, töitä valmistui 26, vuonna 2017 3,4 kiloa lankaa ja töitä valmistui 45. Viime vuonna lankaa kului 2870 g, eli n. 2,9 kiloa. Aika hyvä saavutus, sillä neuleaikani vähentyi syksyllä radikaalisti, kun vaihdoin kotiäitiyden kokopäivätöihin. Valmistuneita töitä oli 28 vuonna 2018.

Vuoden 2017 lopussa asetin vuodelle 2018 muutaman tavoitteen. Ne olivat neulo enemmän sukkia, itselleni lisää paitoja, kokeilla monenlaisia ohjeita ja kehittää käsialaani tiukempaan suuntaan. Halusin myös neuloa miehelleni paidan, sekä itselleni pipo/lapassetin. Sukkia neuloin tänä vuonna mielestäni ihan tarpeeksi, monenlaisia ohjeitakin tuli testattua ja käsialaani olen nykyään ihan tyytyväinen. Miehen paita on yhä kesken, se valmistunee jouluksi 2022 tai niillä main. Onneksi mies ei ole helposti palelevaa sorttia... Lapas/piposetti minulta vielä puuttuu, joten ehkä yritän tosissani panostaa siihen tänä vuonna. 

Mitäs kaikkea viime vuonna sitten tuli neulottua? 

Sukkia neuloin 8 paria, joista yhdet lasten kokoa. Lempparipari ehdottomasti on kesän Tour de Sockia varten neulomani Katrina Birkenwasserin Arctic Blizzard. Se jäikin ainoaksi TdS sukkaparikseni tänä vuonna. Jospa kohta alkavassa SukkaFinlandiassa saldo olisi parempi. 


Lapasia neuloin taas vain vähän, tänä vuonna kolme paria, jotka kaikki menivät lahjaksi. Kahdet näistä kolmesta parista olivat yksisarvislapasia. 


Huiveja neuloin tänä vuonna neljä, joista yksi oli lasten kauluri ja toinen lastenkokoinen huivi. Aikuisten huivit jäivät omaan käyttööni ja olivat Rebel, sekä neulistin Shake it up! Shake it up (kuvassa) on ollut käytössä päivittäin ja on ihana. 


Myssyjä ja pipoja neuloin tänä vuonna viisi kappaletta, joista kaksi on vauvojen Bits+pieces myssyjä, kaksi kolmevuotiaalleni neulottuja pipoja ja yksi aikuisten Magnolia pipo (kuvassa). Ensi vuonna pipoja on kyllä pakko neuloa enemmän! 


Aikuisten paitoja neuloin viime vuonna kaksi. Treysta-kirjoneulepaidan sekä neulistin Plum twist-villapaidan. Treysta on ihana, vaikka siitä tulikin hieman liian pieni. Ehkä se joskus mahtuu paremmin, tai sitten neulon helmaan enemmän pituutta jolloin se istuisi paremmin. 


Lasten villapaitoja neuloin tänä vuonna kolme kappaletta, joista lempparit olivat lasteni samispaidat. 


Näiden töiden lisäksi neuloin vuonna 2018 myssyn ja mekon kuopuksemme nukelle, sekä virkkasin stegosauruksen isommalle lapselleni. Siitä tuli yksi tämän vuoden lemppareista, sen verran söpöjä nuo Heidi Bearsin mallit ovat. Minulla on tällä hetkellä tekeillä Heidin pehmolelu kuopuksellekin, saa nähdä milloin valmistuu. 


Sellaisia töitä! Kaikenkaikkiaan aika hyvä neulevuosi, vaikka aika paljon enemmänkin olisi voinut neuloa. Mutta mitäpä sitä harmittelemaan. 


Vuodelle 2019 asetin Instagramin puolella yhdeksän tavoitetta, hauska nähdä mitkä näistä toteutuvat. 

Ylärivi: Shake it up/AnnaJohanna, Sondershawl/letesknits, Tiedknotshat/letesknits
Keskirivi: Erisweater/Isabel Kraemer, Treysta/knit.love.wool., Joy/Veera Välimäki
Alarivi: Dre/AnnaJohanna, Hilla/AnnaJohanna, Fatty Lumpkin/Heidi Bears

Ihanaa ja tuotteliasta neulevuotta 2019 teille kaikille! 

1 kommentti:

  1. On siinä ihania neuleita . Nuo lasten neuleet on ihanat. Tuo huivi Shake it up pitänee tehdä,

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!