16. lokakuuta 2015

Syksyn lehtiä

Joskus tässä syksyllä Toivolan Vanhalla Pihalla oli lammaspäivät. Siellä myymässä oli Piiku - ihanien hahtuvalankakiekkojensa kanssa. Yleensä meille kannan lankaa lähinnä minä, tällä kertaa oli miehen vuoro ihastua. Kotiin lähti kaksi kiekkoa, toinen liukuvärjätty punasävyinen ja toinen tasavärisempi tummankeltainen. Piikulla oli sopivasti mukana malli huovutetusta lapasesta ja mies päätti, että sellaiset on saatava. Pitihän sitä sitten tehdä.

Aikaahan näiden neulomiseen ei mene kuin hetki. Tosin loppujen lopuksi koko projektissa meni aikaa, kun kelit olivat niin lämpimät ja muita projekteja oli niin paljon. Mutta valmiiksi nämä oli nyt saatava, sillä halusin ehdottomasti kuvata ruskanväriset lapasemme syksyn lehtien kanssa. Nyt ollaan sitten niin samiksia, ennestään oli jo samanlaiset tennarit, nyt sitten lapasetkin. Ei sentään mätsääviä tuulipukuja, ainakaan vielä.



Tämä oli ensimmäinen kerta kun huovutin koneessa ja opin ainakin seuraavat asiat. Koneella huovuttaminen on sata kertaa mukavampaa kuin pistellä neulalla hahtuvapalleroita, lopputuloskin on kauniimpi. (Tosin voihan siinä pistelyssä olla jotain terapeuttista) Meidän kone huovuttaa aika tiiviisti - seuraavalla kerralla teen vähän isommat. Viimeisimpänä sen, että lapaset eivät huovu koneessa kiinni toisiinsa, niin kuin pelkäsin.


Lanka: Piikun hahtuvalanka
Puikot: 6 mm 





Ihana ihana syksy!