Juhannus pyörän selässä

Tämä postaus ei nyt liity käsitöihin mitenkään. Kesä on otollista aikaa näille täysin aiheeseen liittymättömille postauksille, kun silloin tehdään yleensä ne parhaat reissut, joista tekee mieli kirjoittaa itselleen jotain muistiin. Skipatkaa vapaasti, jos ei kiinnosta. :)

Teimme perheeni kanssa ihan mahtavan pyöräreissun nyt juhannuksen aikaan. Reissu alkoi Jyväskylästä, josta hyppäsimme junan kyytiin ja matkasimme Helsinkiin. Ensimmäinen yö vietettiin Hotelli Aleksanterissa (jo kolmas kerta samassa hotellissa, miten niin kaavoihin kangistuneita...). Sitten käytiinkin hakemassa pyöräkärry, jonka meille lainasi erään tuttuni naapuri. Meille siis ihan täysin tuntemattomat ihmiset. Ei voi kuin olla onnellinen, että maailmasta löytyy näin huippuja ihmisiä.

Kärryn kyytiin lastattiin tavaravuori, sekä yksivuotias taapero. Tyyppi nukahti heti kyytiin ja matka pääsi alkamaan leppoisasti. Mies sai rahdata kärryn lisäksi tarakalleen kiinnitettyä rinkkaa, kun minulle jäi vain pieni reppu selässä kuljetettavaksi. Tasoitti hyvin tätä meidän pyöräkuntoa, mies kun on pyöräillyt tänä kesänä yli tuhat kilometriä, minä vajaan sata. Pyöräilyreitti kulki Helsingin keskustasta Porvooseen. Kilometrejä tällä välillä oli n. 50.

Helsingin keskustasta ulospääsy oli tuskastuttavan hidasta, kun reitti kulki miten sattui ja vähän väliä piti kurkata karttaa. Viimein pääsimme väljemmille vesille ja sitten alkoikin pyöräily olla paljon mukavampaa. Lähdimme matkaan viiden aikaan iltapäivällä, joten tavoitteenamme ei ollut ehtiä samana päivänä Porvooseen. Jäimme yöksi 170 -tien varteen. Yöpymistä varten meillä oli mukana teltta, josta taapero oli ihan superinnoissaan. Eikä tietenkään ruvennut nukkumaan kovin aikaisin...

Tämä oli ensimmäinen telttaretkemme ikinä lapsen kanssa. Meni kyllä kaikenkaikkiaan paljon paremmin kuin osasin odottaakaan. Vähän lapsi haki asentoa nukkumaan mennessä, kun ei ollut pehmeää patjaa alla, mutta muuten kaikki meni vallan mainiosti. Juhannusyön valoisuuskaan ei estänyt yleensä pilkkopimeässä huoneessa nukkuvan taaperon unta. Telttailemaan lähdetään kyllä varmasti toistekin!

Kilometrejä tälle kolmen yön reissulle kertyi yhteensä noin 110. Pisin päivämatka tehtiin toisiksi viimeisenä päivänä, jolloin poljimme viitisenkymmentä kilometriä. Lapsen kanssa tuntui, ettei paljon enempää viitti polkea, jotta lapsi saa juoksennella ja touhuta muutakin. Parhaiten matka eteni kun taapero nukkui. Päiväunia tuo nukkuu vielä kaksi kertaa päivässä, joten niiden aikana ehti hyvin polkea. Hereillä ollessaan lapsi viihtyi kärryssä vaihtelevasti. Pääosin hyvin. Mukana hänellä oli nukke ja joitain muita leluja, joilla leikkikin kärryssä. Tai lähinnä jyrsi nuken jalkaa. Kaikenkaikkiaan oli kyllä niin reipas matkamies ettei toista. Ihan uskomattoman sopeutuvainen ja tyytyväinen kaveri.

Yksi yö vietettiin leirintäalueella, kaksi muuta jokamiehenoikeudella metsässä ja tien varressa. Retkestä ihmiset selvisivät haavereitta, hyttysenpistoja ja punaista nahkaa lukuunottamatta, mutta kärrystä hyppäsi jonnekin tielle minulta ja mieheltä molemmilta yksi kenkä. Toki molemmilta yksi, eikä toiselta koko pari. Myös lapsen hellehattu hävisi jonnekin.

Porvoon leirintäalueella saimme vinkin lähellä olevasta juhannuskokosta, jota kävelimme katsomaan. Paikalla oli ihan hirveästi ihmisiä. 

Taapero nukahti matkalla takaisin teltalle.

Yhtä päivää lukuunottamatta syötiin lounas jossain ravintolassa. Yhtenä päivänä tehtiin ruokaa trangialla Söderkullan hiekkarannalla. Vähän sellaista helppoa retkeilyä siis. Helpotti, kun ei tarvinnut miettiä ruokatavaroiden säilymistä kuumassa jne.

Reissu oli kyllä kaikin puolin ihan huippu! Kun ajelimme pitkin suoraa tietä auringonpaisteessa ja tienvarret olivat täynnä kukkia, en olisi halunnut olla missään muualla. Ihanan rentouttava juhannus. Toivottavasti teillä oli yhtä mukavaa. <3

Ensi kerralla palaan taas asiaan! 

Ihana Italia

Olen itse sellainen, että muiden käsityöbloggaajien tehdessä postauksia lomamatkoistaan, en yleensä niitä lue. Toisaalta juuri siitä syystä aion itsekin tehdä sellaisen. Uskon nimittäin, että ne joita ei kiinnosta, voivat jättää lukematta ja keskittyä siihen mikä kiinnostaa. Kirjoitan tätä blogia kuitenkin pääasiassa itseäni varten, joten haluan tallentaa tänne muistiin itselleni tärkeitä asioita. Pääasiassa keskityn kuitenkin käsitöihin, vain silloin tällöin harhaudun muihin aiheisiin, kun on tarpeeksi hyvä syy. Nyt on.

Niin kuin neulojat yleensä, pidän syksystä. Tämä syksy onkin ollut ihanan aurinkoinen, mutta päättelimme, että Suomen marraskuu ei petä. Silloin on kyllä pimeää ja märkää. Siksipä varasimme reissun kaveripariskuntamme kanssa. Meillä on jo kauan ollut haaveena matkustaa Italiaan, lähinnä maistelemaan Italialaisen keittiön antimia. Kaverimme (ja meidän muidenkin) ollessa intohimoinen pitsan ystävä, päätimme suunnata Napoliin. Vuokrasimme talon Napolin läheltä, Vesuviuksen rinteeltä. Lähikylä oli Torre Del Greco, jota ei kuulemma matkaoppaissa mainita.  Hyvä vaan, että ei mainita, ei nimittäin paljon tarvinnut turisteja väistellä. Ihana pikku kylä josta löytyi kaikki tarvittava. Kauppa, josta tiskiltä tuli ostettua aika monta kimpaletta parmesaania, perheravintola jonka omistajamies ei meinannut saada tarpeekseen meidän vauvasta, jätskipaikka ja lukemattomia pitsapaikkoja.

Meidän talon uima-allas. Vesi oli liian kylmää uimiseen, mutta altaalla tuli istuttua ja otettua aurinkoa. Näkymä altaalta oli Napolin kaupungin suuntaan. 

Kaupungin valot yöllä. 

Maisema iltapalapöydästämme. Kyllä tällaista maisemaa katselisi useamminkin. 

Napolin lahti. 

Talon valinta ratkesi, kun kuulimme siellä olevan puilla lämmitettävä pitsauuni. Talon vuokraaja oli nainen, joka asui omassa talossaan samoilla tiluksilla. Hän tuli eräänä iltana opastamaan meitä pitsanteossa. 

Pitsalapion käyttö vaati hieman harjoitusta, mutta siellä se paistuu. Myönnettäköön, että omatekemä pitsa ei yltänyt samalle tasolle paikallisen kanssa. 

Vesuviuksesta tuli napattua pikakuva viimeisenä päivänä. Reissun viimeinen kuva, kun sen jälkeen näytölle ilmestyi "lataa akku". Hyvä vain, Fiumicinon (Rooma) lentokentällä ei ollut mitään kuvaamisen arvoista. 

Maailman kuuluisimpiin lukeutuva pitsapaikka, da Michele, Napolissa. 

Olihan se hyvää. Kuuluisaa pitsaa, viisi euroa kappale, ei paha. Jono ulkona oli pitkä, mutta me jotenkin vahingossa onnistuimme tilaamaan pitsat take awayna, joten saimme ne todella nopeasti. 

Pompeiji. 

Pompeiji oli kyllä kaunis paikka. 

Parkkipaikalla Pompeijissa kasvoi appelsiineja. Harmi kun olivat raakoja. 

La Pizzaccia, ravintola jossa tilasimme antipastia, ajatuksena jatkaa sitten pääruokiin. Ei tarvinnut, sillä pöytään kannettiin muistaakseni ainakin kahdeksan lautasellista herkkuja. Ihana paikka, Torre Del Grecon ykköseksi rankattu, eikä ihme. Palvelu oli todella hyvää ja tunnelma ihanan rento. 

Yhtenä päivänä ajelimme Amalfin rannikkoa pitkin. Yksi kauneimmista paikoista missä olen koskaan ollut. Tämä kuva Maiorin kylästä. 

Tämä reissu oli pieni pintaraapaisu Italialaiseen kulttuuriin, jonka parasta antia oli suuri halu lähteä pian uudestaan.