25. maaliskuuta 2017

Ihan tavalliset sirkussukat

Koska neulonta-aikani on lapsen ja muun elämän takia suht rajoitettua, alkoi villasukille olla jo kova tarve. Päätin siis neuloa itselleni yhdet perussukat, edellisten pohjissa kun alkoi olla enemmän reikää kuin neulottua pintaa. Samalla nämä sukat olivat treenikappale tiellä kohti tiukempaa käsialaa. Kauhistuin nimittäin kerran neuletreffeillä, kun vertasin omaa sukkaani muutaman muun neulojan sukkaan - ero oli yllättävän suuri. Monesti ohjeissa onkin minun käsialaani nähden aivan liikaa silmukoita, eikä puikkokokoakaan voi loputtomasti pienentää. Päätin siis kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota neulejäljen tiukkuuteen ja nämä sukat ovatkin jo selkeästi tiukemmat kuin aikaisemmin neulotut. Vielä kun oppisi olemaan jännittämättä hartioita tiukempaa neuloessa... Niskakivuissa lieneekin syy minun koko ajan vain löystyneelle käsialalleni. 

Eipä näistä sukista sen kummempaa kerrottavaa ole. Kantapäiden, kärkien ja resorien lanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä, värissä sirkus. Tämän 25 g minivyyhdin sain muutama joulu sitten mieheltäni joulukalenterista. Kaveriksi sille löytyi mustaa Dropsin Fabelia. Tuota sirkus-lankaa oli ihana neuloa, kun värit vain vaihtuivat puikoilla. Harvoin tulee tällaista pätkävärjättyä lankaa neulottua, koska olen enemmän semisolidien lankojen ystävä, mutta jatkossa voisi neuloa näitäkin aina silloin tällöin, sen verran mukavaa se oli.

Onneksi täällä Suomessakin on koko ajan enemmän valoa ulkona, nämä olivat nimittäin viimeiset Kanarialla kuvatut kuvat. 


Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen ja Dropsin Fabel
Langanmenekki: 54 g
Malli: Oma perusohje
Puikot: 2 tai 2,5 mm...





12. maaliskuuta 2017

Uusi projekti vaatii uuden projektipussukan

Ostin syksyn kässämessuilta paitalangat. Paidan aloituksessa kuitenkin kesti ja kesti. Viimein päätin viimeinkin aloittaa. Siis ompelemalla projektipussukan tätä projektia varten. Taktiikka oli selkeästi toimiva, sillä paita pääsi puikoille viikon sisällä pussukan valmistumisesta. Mutta paidasta lisää myöhemmin, kunhan se joskus valmistuu. 

Näin Kanadassa lankakaupassa projektipussukoita, joissa oli hauskoja tekstejä. Hinta oli korkea pussukkaan nähden, joten ne jäivät kauppaan, mutta idea jäi mieleen. Halusin tekstin ehdottomasti kirjottuna, näiden pussukoiden painetun tekstin sijaan. Halusin pussukkaan myös vetoketjun. Hyvä malli löytyi eräästä blogista. Sieltä löytyi myös todella selkeä ohje, suosittelen! 


Kangas: Marimekon raitapuuvilla 
Vuori: Joku Ikean verho
Kirjontalanka: käsinvärjättyä puuvillaa


Olen kirjonnassa täysin amatööri ja se kyllä näkyy, mutta jostain sitä on aloitettava. 


V



Pussukka aukeaa todella kivasti ja mallista tuli kertaheitolla lemppari. Toimiva ja helppo ommella. Onnistuin silti säätämään muutaman kohdan kanssa, mutta seuraava pussukka on jo varmasti siistimpi. Projektipussukoitahan kun ei voi olla liikaa, eihän? 

9. maaliskuuta 2017

Silkkinen aurinko

Tämä alkuvuosi on ollut hieman hiljaista blogin puolella. Olen joko odottanut, että ehdin valoisaan aikaan kuvaamaan, tai sitten en ole ehtinyt kuvia ottamaankaan ennen kuin työt ovat lähteneet eteenpäin. Nyt on kuitenkin kolmen postauksen kuvat tallessa ja vain julkaisua odottamassa. Onpa mukava taas päästä blogin pariin! Vietimme viime viikon Kanarialla perheeni kanssa, ja siellä auringonpaisteessa oli ihana kuvata blogikuvia. 

Pääsin pitkästä aikaa kutomaan helmikuun alussa. Kudelangat tätä rengasliinaa varten ostin jo syksyllä, kun eräs ammattikutoja myi värjäämiään silkkilankoja edullisesti. Kun mieheni vielä ihastui väreihin ja ilmoitti, että nuo pitää hankkia, ei tarvinnut kahdesti pohtia ostanko vai ei. Lanka on BC Garnin Jaipur Silk Finoa, ihanaa 100 % silkkiä. 


Loimi on kokovalkoinen, ja kuteessa on siis tuollaisia oranssin ja kultaisen sävyjä. Sidoksena loimessa on Hertta, eli tuollainen sydänkuvio. Tätä kuviota on todella helppo kutoa, sillä siinä poljetaan vain suoraan jokaista kahdeksaa polkusta kerran ykkösestä kahdeksanteen, ja siitä sitten taas ykköseen. 


Lopputulos on mielestäni ihana. Silkki tuntuu hieman liukkaalta, tuntumaa voisi kuvailla saippuaiseksi.