27. joulukuuta 2017

In Memoriam

Sukkafinlandia pääsi käyntiin itsenäisyyspäivänä. Ensimmäisenä mallina oli Tiina Kuun suunnittelema In Memoriam. Ihastuin Tiina Kuun sukkiin jo Tour de Sockin aikana, ja yhtä hyvin kirjoitettu ohje oli tämäkin. Ulkonäöstäkin pidin, vaikka malli olikin aika työlästä neulottavaa näin kirjoneulenoviisille. Tai no, ensinäkemältä ulkonäkö  ei sykähdyttänyt, mutta kun näin sukkia pirteämmissä väreissä, tykästyin niihin.

Lopputulos on mielestäni tosi kiva, mutta... Tein sellaisen mokan, että valitsin ohjeen pienimmän koon, mutta neuloin silti kärjen n. 38 kokoiseksi. Varsi ei kuitenkaan mahdu aikuisen jalkaan, joten käytännössä sukat eivät oikein sovi kenellekään. Olisi pitänyt neuloa lyhyempi jalkaterä, niin sukat olisivat hyvät jollekin nuorelle. No, tällä kertaa näin. Opinpahan sen, että kirjoneuleen kanssa silmukoita pitää tosiaan olla reilusti enemmän kuin muissa sukissa. Joulupakettiin nämä kuitenkin menivät pienijalkaiselle anopille ja saipa hän nämä jalkaankin vedettyä, mutta mukana oli lupaus, että neulon toiset sukat tilalle, jos eivät ole käyttökelpoiset.

Tämän suunnittelijan sukkia kyllä uskaltaa neuloa kuka vain, vaikka ei kovin kokenut neuloja olisikaan, sillä ohjeet ovat niin selkeitä ja hyvin kirjoitettuja. Kaikki yksityiskohdat on tarkkaan mietitty. Esimerkiksi näissä sukissa kantapään kavennukset ovat todella nätit ja istuvat hyvin mallikuvioon. Kunhan sukkafinlandia on neulottu läpi, taidan tutustua tarkemmin Tiinan sukkamalleihin. Tour de Sockin lämmittelysukat, Prihat, ovat minulta vielä neulomatta, joten taidan ottaa ne seuraavaksi puikoille. Ohjeen saa muuten ladata ilmaiseksi ravelrysta, suosittelen kurkkaamaan!


Lanka: Drops Fabel (itse värjätty) 
Puikot: 2,5 mm
Koko: S
Langanmenekki: 73 g



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!