1. lokakuuta 2018

Uutta ja jännää testissä

//Langat saatu bloginäkyvyyttä vastaan.

Sain vähän aikaa sitten Eijan kudontaputiikilta testiin lankoja. Törmäsin Eijan lankoihin jossakin facebookin neulontaryhmistä ja innostuin langoista epätavallisten koostumusten takia,. Kudontaputiikilta kun löytyy esimerkiksi soijapapu-, maito-, ja maissilankaa. Myös kauniit ja rauhalliset sävyt houkuttelivat. Halusin esitellä lankoja blogissani, koska uskon, että monia jännittää tilata aivan vierasta lankaa ilman sen enempää tietoa siitä. Tuttuja lankoja, esimerkiksi merinosinkkua tilatessa aikalailla osaa arvailla, miltä lanka tuntuu, merkistä riippumatta, mutta itselläni ei ainakaan ollut mitään ennakkokäsitystä näistä Eijan langoista.

Eija on värjännyt lankoja jo liki 20 vuotta. Ensin hän innostui kasviväreistä, sillä luonnon keskellä asumisen takia kasvien keräily on ollut helppoa. Eijaa kiehtoo se, miten esimerkiksi monesta kasvista saa keltaista, mutta jokainen keltainen on hieman erisävyinen. Luonnosta löytyy niin paljon erilaisia värejä, että joka vuodelle riittää uutta löydettävää ja huomattavaa. Nykyään hän värjää paljon myös tekstiiliväreillä ja kasvivärjäys on jäänyt ajanpuutteen vuoksi hieman vähemmälle. Nämä kaikki saamani langat on värjätty tekstiiliväreillä. Eija innostui erikoisemmista kuiduista, koska on itse niin herkkähipiäinen, ettei lampaanvilla oikein hänelle sovi. Nykyään hän värjää ja myy monenlaisia laadukkaita lankoja, mitä erikoisemmissa blendeissä. Värit hän sekoittelee itse pääväreistä, joiden lisäksi hän käyttää myös mustaa, harmaata ja ruskeaa. 


Sain testiin kolmea erilaista lankaa. Ensimmäinen lanka on maito/merinolanka. Tuntumaltaan tämä lanka on hattaranpehmeä. Se muistuttaa mielestäni kovasti Dropsin Baby Merinolankaa, mutta tuntuma on vieläkin sileämpi ja pehmeämpi. Tästä langasta neulon ehdottomasti jotain ihoa vasten tulevaa, esimerkiksi kaulurin vauvalle. Langassa on metrejä 400/100g. Lanka on käsinvärjättyä, kuten kaikki muutkin Eijan kudontaputiikin langat. Lanka on 50% maitoa, 50% merinovillaa. 


Maitokuitu on minulle täysin vieras kuitu ja etsiskelinkin siitä tietoa netistä. Yhden blogitekstin mukaan maitokuitu kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikoihin vaihtoehdoksi, kun villavaatteet haluttiin säästää sotilaille. Wikipedia myös kertoo, että maitokuitu kehitettiin Saksassa ensimmäisen maailmansodan aikaan ja kehitystä jatkettiin amerikassa 1930-luvulla. Ilmeisesti maitokuidun käyttö hiipui vaatemarkkinoilla, kun kehitettiin halvempia korvikkeita, kuten nylon. Tässä blogitekstissä kerrottiin hyvin tarkasti maitokuidusta. Toki lähteiden luotettavuutta on vaikea arvioida. Mielenkiinnolla odotan, miltä tämä lanka tuntuu neulottuna ja miten se kestää käytössä. Jatkoa siis seuraa! 



Toinen lanka mitä sain, on soijapapu/alpakkalanka (50/50 %). Langan väri on mielestäni todella kaunis! Tuntumaltaan lanka on hieman kuin merseroitua puuvillaa, mutta pehmeämmän tuntuista.  Alpakalle tavanomaista pörhöisyyttä ei mielestäni langassa juurikaan ole. En usko, että tämä lanka minua kutittaisi, vaikka jotkut alpakat kutittavatkin. Lanka on mukavaa neuloa ja näppituntumalta jotenkin tekstuurista, mutta silti sileää ja pehmeää. Itse en pidä puuvillasta juuri ollenkaan, joten tämä voisi olla hirmu hyvä vaihtoehto sille. Ei niin lämmin kuin villa, muttei myöskään niin raskas kuin puuvilla. Tästä langasta olisi varmasti ihana neuloa mekkoja ja muita meidän yksivuotiaallemme. Puikoillani onkin juuri tästä langasta lapselle shortsiasu. Toivottavasti saan sen pian valmiiksi, niin tekin näette, miten kivannäköistä jälkeä tällä langalla tulee!

Metrejä tässä langassa on 400m/100g. Lanka on myös käsinvärjättyä. Väri on nimeltään marjapuuro.



Kolmas ja viimeinen lanka jonka Eijalta sain, on ehdottomasti lempparilankani koko satsista! Tämä lanka on bambu/silkki/merinolankaa. Tästä langasta ei kyllä pahaa sanottavaa keksi, kuten tuo ihana blendi jo vihjaakin. Voiko muka tulla kamalaa, jos yhdistää pehmoisen bambun, ylellisen silkin ja ihanan merinovillan? Niin kaunis silkkinen kiilto ja täydellinen pehmeys! Luulen, että tästä langasta on pakko myöhemmin neuloa paita. Värikin on todella kaunis. Lanka myös vaikuttaa siltä, että pehmeydestään huolimatta se kestää hyvin käyttöä. Sitä toki ei varmaksi voi tietää, ennen kuin neule on valmis ja käytetty useasti, mutta raportoin siitäkin sitten myöhemmin. 

Ilmeisesti tämä lanka on valmistajan mukaan sopivaa sukkalangaksi. Aioin ensin neuloa tästä itselleni sukat, jotta pääsisin testaamaan tällaisen tekokuiduttoman langan sukkakestävyyttä, mutta en taida raaskia. Neulonkin sen sijaan varmaan tästä itselleni pipon (Magnolia hat odottelee ravelryjonossa jo...) ja lapselle sukat, niin tulee sukkakestävyyskin sitten samalla testattua. 


Näiden lankojen lisäksi Eijan putiikissa on kaikkea muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi tämä merinosilkki tai tämä silkkijakkilanka. Varsinkin tuo jakkilanka kuulostaa mielenkiintoiselta.

Kertokaa ihmeessä kommenteissa, jos olette jo jotain Eijan lankoja testanneet. Mitä tykkäsitte? Itse ainakin odotan innolla, että ehdin neuloa työt näistä loppuun. Neulistin Shake it up! KAListelu on vienyt kaiken neulonta-ajan viimeaikoina, mutta pianhan sekin jo loppuu ja ehtii neuloa kunnolla muutakin.

Kysykää ihmeessä, jos haluatte tietää jostakin langasta jotain tarkempaa! Kerron niistä itse myös tarkemmin vielä myöhemmin, kunhan olen saanut neuleet valmiiksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!